Yht'äkkiä vetäytyi Draga takaisin rakastajansa syleilystä ja hänen peljästynyt katseensa kääntyi silkkiseen esirippuun päin, joka verhosi kuninkaan huoneen ovea. Kuului kolme kumeata lyöntiä; ne kaikuivat kauheilta.
— Kuka tulee? kysyi Draga levottomana. — Onko tuo ovi salvassa?
— Elä pelkää, rakkaani! sanoi Aleksanteri nauraen. — Minä tiedän, kuka sen oven takana seisoo. Tiedä sitte, Draga, jatkoi kuningas, tarttuen hänen käsiinsä, kauniisiin, kapeisiin käsiin, jotka olivat pelosta jähmettyneet — Obrenovitschin suvussa vallitsee se vanha tapa, että jokainen kuningas yöllä ennen avioliittoaan paljastuttaa itselleen tulevaisuutensa salaisuudet.
Munkki, joka on ainakin sata vuotta vanha, saapuu silloin aina Kruschedolin luostarista Belgradin konakkiin hallitsijansa ratkaisevimpana hetkenä ennustamaan tälle, mitä hänellä on tulevalta puolisoltaan odotettavana.
Sinä vapiset, Draga, pelkäätkö katsoa tulevaisuuteen? Minä kyllä tunnen itseni rohkeaksi kuulemaan munkin povausta.
Nopein askelin meni kuningas eteenpäin ja avasi oven.
Pimeästä käytävästä tuli hitaasti astuen huoneeseen ijän köyristämä vartalo, ruskeaan kaapuun verhottuna, keppiinsä nojaten.
— Sinä olet minua kutsunut, kuningas Aleksanteri, kaikui ruskeasta päähineestä, joka melkein kokonaan kätki miehen kasvot, — haluatko minulta kuulla, mitä Kruschedolin pyhillä kirjoilla on sinulle julistamista?
— Puhu, kunnianarvoinen isä! vastasi Aleksanteri, kiiruhtaen Dragan viereen ja häntä rauhoittaakseen kietoi käsivartensa hänen vyötäisensä ympäri. — Sano, mikä odottaa minua sen rakastetun naisen rinnalla, jonka minä muutamien tuntien kuluttua olen tekevä elämäntoverikseni?
— Synkkään vaippaan on ihmisen tulevaisuus verhottu, kuului käheästi hurskaan luostariveljen huulilta, onnellisia ne, jotka eivät koske tähän huntuun sitä kohottaaksensa, sillä kohtalolla on usein ihmiselle valmiina peljättävä tulevaisuus. Vielä kerran kysyn minä sinulta. Serbian kuningas, tahdotko oppia tuntemaan tulevaisuuttasi?