Kaunis, mustakiharainen nainen, jota verhosi kalleilla pitseillä reunustettu yöpuku, heittäytyi nuoren kuninkaan rintaa vastaan ja kietoi hänet ihanan pyöreillä käsivarsillaan.
— Niin, sinä olet oikeassa, Draga, huudahti kuningas Aleksanteri, likistäen häntä hellästi itseensä, — nyt on meidän onnemme päivä, joka sarastaa tuolla kaukana idässä; tänään on sinusta tuleva minun vaimoni, Serbian kuningatar ja uuden Obrenovitschien suvun kantaäiti.
Mutta etkö tahdo mennä huoneisiisi, Draga, olen varma siitä, ettet enää kauemmin voi unta vastustaa.
— Ei, anna minun viipyä luonasi! pyysi Draga innokkaasti. — Tiedäthän, että olet antanut minulle luvan tänä yönä viipyä läheisyydessäsi. Oikein vapisen peljätessäni, että sinulle jotakin pahaa tänä yönä tapahtuu, sillä tiedäthän hyvin, Aleksanteri, etteivät ihmiset soisi minulle onnea kuulua sinulle.
Ihmiset ovat niin ilkeitä, että he pikemmin näkisivät, että me eroaisimme. Kuinka paljon pahaa he ovatkaan puhuneet sinulle minusta, mitä inhottavia valheita kokoon kehränneet! Mutta sinä tiedät kyllä, ettei Draga voi sinulle valhetella; kun katsot silmiini, niin näet samalla sydämeeni.
— Niin, Draga, minä uskon sinua, sanoi Aleksanteri vakavasti ja painolla, upottaen katseensa hänen tummiin, hehkuviin silmiinsä. — Minä uskon, mitä minulle vakuutat, että tähän asti olet ollut ainoastaan yhden miehen, insinööri Maschinin oma, jonka vaimoksi jouduit, kun kotisi köyhyys sinua siihen pakotti. Oi, oikeinpa tulen hulluksi, ajatellessani, että olet voinut olla toisen miehen oma! Draga, Draga vanno minulle kallis vala, ettet koskaan ole rakastanut ketään muuta kuin minua.
Mustakiharainen nainen vaipui polvilleen, ojensi juhlallisesti ylös oikean kätensä, ja hänen kalpeat huulensa sammaltivat heikolla äänellä:
— Minä vannon sinulle, Aleksanteri, että sinä, kuninkaani, herrani, olet ensimäinen ja ainoa, jota minä olen rakastanut ja että aina tulet sellaisena pysymään — aina ja ikuisesti viimeiseen hengenvetooni saakka.
— Silloin minäkin vannon sinulle, Draga, huudahti nuori kuningas intohimoisella, liikutuksen valtaamalla äänellä, tarttuen kauniin naisen käsiin ja kiihkeästi painaen häntä itseensä, että minäkin olen pysyvä sinulle uskollisena ja että vain kuolema voi meidät erottaa, nainen, minä rakastan sinua mielettömästi; sinä olet sydämessäni sytyttänyt intohimon, josta minulla ei ole ennen ollut vähintäkään aavistusta. Oi, suutele minua, Draga, suutele minua, anna huulesi levätä minun huulillani.
Draga veti hänet korkealle kumpuilevaa poveansa vastaan ja painoi huulensa hänen huuliinsa. Aleksanterin hento, heikko vartalo vapisi rajun intohimon vallassa, jonka tuo paha hengetär hänessä sytytti.