Hänen ihanaa vartaloansa verhosi ainoastaan pitsien koristama kepeä silkkinen yöpuku.
Oivallinen, ihmeteltävän pitkä tukka oli hajallaan, valuen kuin juokseva mustapuu Dragan päästä yli olkapäiden ja kupeiden jalkoihin saakka.
— Kuninkaani, huudahti kaunotar, juosten Aleksanteria vastaan ja painoi häntä itseensä — oletko nyt vihdoinkin tullut? Sinä olet tänään antanut minun varsin kauvan odottaa, rakkaani, ja minun on niin vaikeata odottaa.
Draga painoi huulensa hänen huuliansa vastaan, suuteli hänen silmiänsä, poskia ja käsiä, vei hänet hyväillen sohvalle sekä vaipui huokaillen hänen viereensä.
— Sinä olet hajamielinen, kuninkaani, sanoi Draga hetkisen kuluttua. Mitä sinä ajattelet? Surutko synkistävät sielusi? Oi, anna minun ottaa osaa niihin, olenhan minä sinun saattajasi läpi elämän, ja oikeutenani on kantaa puolet sinun kärsimyksistäsi. Miks'et suutele minua samalla tulisuudella, johon eilen olin vähällä menehtyä? Oi, kuinka suloista on tempautua tuollaisiin tunteisiin — suutele minua, Aleksanteri, toivon, että saisin kuolla suudelmasi minun huulillani.
Draga veti hänet luokseen.
Mutta kuningas nousi heti pystyyn.
— Minä olen alakuloinen, sanoi hän, — niinkuin aina, kun minun täytyy allekirjottaa kuolemantuomio.
— Kuolemantuomio? — Sinä, Aleksanterini, — tänään, juuri tänään toisena hääpäivänäni? — Siitä olisi sinut tosiaankin pitänyt säästää.
— Asia on kiireellistä laatua, oikeusministeri tahtoi siitä pikaisen päätöksen, sanoi kuningas hitaasti, samassa kuin Draga tutkivin silmin häntä katseli. — Kysymys on tuosta kurjasta, joka tavotteli Dragani henkeä, lurjus Stefan Naumovitschista; — oi, miksi noin säpsähdät?