— Minä olen teihin tyytyväinen, poliisitirehtori Lazar, sanoi kuningas; te näytte pitävän tiedonantorekisteriä erinomaisen tarkasti, tyydyttävällä ja totuutta vastaavalla tavalla. Kas tässä, ottakaa kirja taas mukaanne, ja pyydän, ettette anna kenenkään saada vihiä tästä yöllisestä kuulustelusta.
— Teidän majesteettinne, huudahti Lazar, — kuninkaani salaisuudet ovat minulle kallisarvoisia esineitä, jotka lukitsen sieluni sisimpään soppeen.
Lazar ojensi samalla ulos kätensä kirjaa ottaakseen, jonka kuningas oli hänelle lykännyt; mutta samassa silmänräpäyksessä kuin hänen piti se ottaa, pani Aleksanteri vieläkin kerran kätensä sen päälle.
— Odottakaa hetkisen, Lazar! huudahti hän. — Samalla kun kirja on luonani, olisi erittäin hyvä ottaa selkoa vielä yhdestä henkilöstä. Tämähän on side M? M:n jälkeen tulee N. Niinkuin näkyy, on kirjassa osa sitäkin kirjainta.
Olkaa siis hyvä, herra poliisitirehtori, ja hakekaa minulle nimi Stefan
Naumovitsch!
Lazar kalpeni ja seisoi liikkumattomana. Mutta kuningas huusi hänelle melkeinpä ankaralla äänellä:
— Ettekö kuullut käskyäni, herra poliisitirehtori? Minä tahdon nähdä lehden: "Stefan Naumovitsch."
Lazar alkoi kirjaa selailla. Tätä selailua kesti jotenkin kauvan, kunnes vihdoin avautui lehti, jonka yläsyrjässä luettiin Stefan Naumovitsch.
Kuningas oikein ahmimalla luki kirjan sisällön. Hänen päähänsä oli pujahtanut, että jos Naumovitsch koskaan oli ollut suhteessa Dragaan, niin täytynee se olla tässä merkitty, jos Belgradin salapoliisin kotkansilmät todellakin kykenisivät tunkeutua kaikkialle, keksiä suurimmatkin salaisuudet.
Aluksi luki hän jotakin välinpitämättömästi, sillä kirjaan oli merkitty, että Naumovitsch oli syntyjään serbialainen, rikkaan tilanomistajan poika, että hän oli kadettina mennyt Nischin sotakouluun, missä oli moitteettomasti käyttäytynyt sekä sitte tutkinnon suoritettuaan astunut kuninkaalliseen kaartiin. Älykkääksi, ajattelevaiseksi ja rauhalliseksi upseeriksi kutsui häntä tiedonantorekisteri.