Sitte seurasi Lazarin omin käsin kirjotettuna:
"Helmikuun 7 p:nä 1901 Stefan Naumovitsch näyttää joutuneen huonoon seuraan, hän näkyy usein öisin häviävän leski Draga Maschinin asuntoon, ja eilen huomasi poliisimies Cyrill, että hän vasta kuuden aikana aamulla lähti sieltä. Häntä lukuunottamatta ei ketään muuta ollut lesken luona."
Kuningas Aleksanteri vaipui tuoliinsa. Hänen kasvonsa olivat muuttuneet tuhkanharmaiksi, ja käsi lensi hermostuneesti sinne tänne turmiota tuottavalla paperilla.
— Hyvä on, Lazar, ähkyi hän. — Teidän kirjanne on todellakin erittäin huvittava — erittäin seikkaperäinen. Mutta — minä tahtoisin antaa teille aineksia uudeksi osastoksi Stefan Naumovitschin tilillä, loppupäätökseksi, Lazar — kas tässä se on!
Kuningas tempasi kirjearkin, ja kirjotti siihen vapisevalla kädellä muutamia rivejä, joiden alle hän sitte piirsi nimensä. Sitte hän nousi pystyyn ja jätti paperin Lazarille sanoen:
— Hae heti käsiin linnanpäällikkö! Tämä käsky on viipymättä toimitettava; sitä ei millään ehdolla peruuteta. — Mene nyt, Lazar, minä luotan teidän uskollisuuteenne!
Sillä aikaa kuin kuningas lausui nämä sanat, oli Lazar katsahtanut paperiin, ja hän näytti hämmästyneeltä.
— Teidän majesteettinne! sanoi hän. — Te käskette että — jo tänä yönä — eikä mitään armoa?
— Ei mitään armoa! huudahti Aleksanteri. — Millä oikeudella sitä kysytte? Olenko sitte armosta kirjottanut? — Verellä olen kirjottanut.
— Niin, verellä, teidän majesteettinne, vastasi Lazar, joka tunsi väristyksen ruumiissaan, — verellä, jonka tulee jo tänä yönä vuotaa, jo muutamien harvojen hetkien kuluttua. Minä menen viemään linnanpäällikölle tämän käskyn. Eikö pitäisi lähteä pappia hakemaan…