Aleksanteri kumminkin heitti häneen katseen, joka sulki hänen suunsa ja pakotti hänen mitä pikemmin vetäytymään syrjään.
— Lazar — Lazar! huusi kuningas hänen perästänsä. — Muistakaa parhaimmat ampujat — sano se linnanpäällikölle — kaksitoista miestä — on katsottava, että hän jo ensimäisen yhteislaukauksen jälkeen suistuu kuolleena maahan.
Tuskin oli kuningas jäänyt yksin, kun hän taas kiiruhti kirjoituspöydän ääreen; kiinnitti silmänsä vielä auki olevaan tiedonantorekisteriin ja pusersi muutamia sanoja tuijottavin silmin.
— Koko yön — aina kello 6:teen aamulla — ja yksin — ha, ha! Ja hän on valehdellut — arpi — selvää on, että se on himon muistomerkki, ja Stefan Naumovitsch on ollut…
Raju huuto tunkihe äkkiä kuninkaan rinnasta, huuto, joka tuntui osottavan jotakin kauheata; sitte alkoi Aleksanterin pieni vartalo horjua, ja kohta makasi hän pehmeällä matolla, joka peitti lattian.
Kumea kaatuminen matolle ja käheä huuto, minkä kuningas päästi, samassa kuin vaahto juoksi suusta ja silmät hirveällä tavalla vääristyivät, oli kuulunut ylös Dragan makuuhuoneeseen.
Hän senvuoksi kiiruhti kiertoportaita alas ja astui huoneeseen, samassa kuin kamaripalvelija, joka samoin omalla tahollaan oli kuullut epäilyttävän äänen.
He havaitsivat kuninkaan ruumiin nytkähtelevän, ikäänkuin olisi ollut kuolemaisillaan.
Näky oli Dragasta niin hirvittävä ja kamala, että kaikki veri tunkeutui sydämeen, ja hän seisoi siinä kivettyneenä.
— Mitä tämä merkitsee? sammalti hän. — Benjamino — kuningas — tuokaa lääkäri — lääkäri!