— Suokaa anteeksi, teidän majesteettinne! sanoi Benjamino äkkiä. — Älkää Jumalan tähden sanoko mitään, antakaa sähkökellon olla käyttämättä! Kuningas on käskenyt, että kun hän sattuu saamaan tällaisen kohtauksen, ei kukaan ihminen saa astua siihen huoneeseen, missä hän silloin makaa.
— Tuo ei siis ole ensimäinen kerta? kysyi Draga äkkiä. Sinä olet siis ennenkin nähnyt kuningasta tuon hirvittävän taudin kohtaavan? Myönnä se minulle ja luota minun suosiooni!
Italialainen nyökäytti päätänsä.
— Se on langettavantaudin kohtaus, sanoi kamaripalvelija. — Sitä kuningas on potenut nuoruudestaan saakka. Minun täytyy kumminkin pitää se salassa — oi, minä rukoilen teidän majesteettianne, älkää pettäkö minua!
Dragaa puistatti.
Tuommoisen miehen käsiin hän siis oli jättänyt tulevaisuutensa onnen. —
Oi, kuinka kauhealta kuningas näytti. Draga kääntyi pois.
— No, jos nyt on kuninkaan tahto, sanoi Draga kylmästi — että hänen tautinsa on pysyvä salaisuutena, niin pidä se visusti salassa, Benjamino. Vie kuningas nukkumaan ja vartioi häntä huolellisesti, ja kun hän taas toipuu, niin älä puhu hänelle, että olen hänet tuossa tilassa nähnyt. — Hyvää yötä!
Draga kiiruhti ulos huoneesta, sillä jalat melkeinpä pettivät.
— Ja tuommoiseen mieheen olen nyt sidottu koko elinajakseni! sanoi hän ähkyen. — Oi Jumalani, on varsin vaikeata olla kuningatar. Ja se jota rakastan, on vankilassa, kuoleman uhkaamana, töin tuskin onnistui minun täksi yöksi pelastaa hänen henkensä. — Oi, Stefan, miksi hylkäsit minut, mikset kuullut minun rukouksiani ja antanut minun vapauttaa itsesi pyövelin kynsistä — miksi?
Hän äkkiä vaikeni. Silmänsä kääntyivät pieneen pöytään päin, jolla oli paljo esineitä. Tuon pöydän ääressä oli Aleksanteri varmaankin riisuutunut.