Tässä oli nimittäin kukkaro ja kultasormukseen sidottuna avain, joka näytti olevan hyvin taidokkaasti tehty.
— Avain! huudahti Draga. — Juuri sitä avainta etsin, sillä se avaa salaisen kaapin, missä kruunua säilytetään. Kuningas lepää tajutonna sohvalla — tilaisuus on otollinen. Ei, veli Nicodem, et tarvitse turhaan odottaa — kohta tuon sinulle Serbian kruunun! Nyt tahi ei koskaan…
VIIDESTOISTA LUKU.
Haudan partaalla.
Nopealla liikkeellä tempasi Draga avaimen ja kätki sen vapisevaan käteensä. Varovasti hän sitte katsoi ympärilleen; nähdäkseen, olisiko joku voinut häntä huomata.
Aänetönnä hiipi Draga ulos kuninkaan makuuhuoneesta ja meni käytävää pitkin.
Rikoksentekijän tavoin hän katsoi ympärilleen. Mutta kaikki oli hiljaista, konakissa jo kaikki nukkuivat, joten hän rauhassa ja varmasti saattoi kulkea rikoksellista tietään.
Kohta oli hän käytävän päässä tavannut oven. Ja nyt hän taas meni muutamien huoneiden läpi, kunnes seisoi huoneessa, joka oli merkillinen siitä, että sen eräällä sivulla oli rautainen ovi.
Tämän oven takana, sen Draga tiesi, löytyi Serbian kruunu y.m. kalleuksia, jotka kuuluivat kuningasperheeseen ja ainoastaan erityisissä juhlatiloissa, tulivat käytäntöön.
Rautaristikolla varustetun ikkunan lävitse, joka oli kadulle päin, tulvasi sisään kuuvalo. Siinä oli tarpeeksi valoa, niin että Draga ei enempää tarvinnut rikoksellista tointansa varten.