— Seis! kuului silloin käskevä ääni, levoton ja kiihkeä. — Seis, elkää ampuko! — Alas kiväärit! Minä, kuningas, käsken sen.
Se oli kuningas, joka äkkiä ilmestyi sille paikalle, jossa hirvittävä toimitus tapahtui.
Hänet nähdessään laskivat sotamiehet heti kiväärinsä. Komentava upseeri seisoi kuin kiinikasvaneena maassa miekankärki alaspäin.
Mutta Stefan Naumovitsch ei nähnyt kuningasta; musta side esti häntä siitä. Ja olihan hän jo sanonut jäähyväiset maailmalle, niin ett'ei hän ollut kuullut kuninkaan sanoja, jotka olivat pelastaneet hänen elämänsä.
— Miksi ette jatka? huudahti Stefan Naumovitsch, miksi ette ammu? Oi
Jumala, elkää toki kiusatko minua, antakaa loppua!
Myöskin Draga, joka ei hetkeksikään ollut kääntänyt katsettaan kauhun paikasta, tunsi heti kuninkaan, sillä kuu valaisi hänen vartalonsa hopeavalollaan.
Häneltä pääsi heikko huudahdus, sillä hän ei voinut käsittää, mikä oli tuonut Aleksanterin tänne.
Ripein askelin lähestyi Draga kuolemaantuomittua.
Hän ojensi kätensä ja repi itse siteen tämän kasvoilta.
Stefan Naumovitsch horjui. Rajuin, sekavin, katsein katseli hän ympärilleen.