Sen lisäksi kantoi hän kädessänsä hyvin kulunutta matkalaukkua. Mutta Ninette juoksi häntä vastaan, heitti käsivartensa hänen ympärinsä ja suuteli häntä sydämellisesti.
— Voi, sinä rakas veitikka! huusi hän. — Kuinka saattoi sinulla olla sydäntä panna minut sellaiseen tuskaan! - Totisesti en sinua oikein ole surrut. Arvelen, että vielä olet näkevä jäljet niistä kyynelistä, joita sinun tähtesi olen itkenyt. Mutta — mitäpä minulle lopulta muuta jäi jälelle, kuin antaa Nicodem Lunjevican lohduttaa itseäni, sillä — elä pane pahaksesi, Harry — jätit minut kerrassaan pulaan, et maksanut edes ravintolan laskua.
— Ha, ha, tiesinhän minä, että joku toinen maksaisi minun puolestani, sanoi englantilainen nauraen, asettaessaan matkalaukkunsa tuolille. — Pikku Ninette kyllä ymmärtää selviytyä, sanoin itsekseni. Mutta näetkös, minun täytyi kadota, täytyi saada se luulo, että olin kuollut, sillä tiedätkös, minä olin Monte Carlossa kovasti nylkenyt kaikki, joihin pelipankissa tutustuin, kaikilta olin rahaa lainannut, ja kun minulla ei ollut halua myöhemmin maksaa velkojani, syöksyin aivan yksinkertaisesti mereen, s.o. asetin takkini kivelle ja luikin tieheni.
— Ja mistä nyt tulet?
— Suoraa päätä kauniista Parisistamme, vastasi Harry Raven. — Siellä juuri sain kuulla, että olit Belgradissa. Tuhat tulimaista, kuinka onni sinua on potkinut, sinähän olet pyydystänyt kuningattaren veljen! — Kuuleppas, kanaseni, siitä lähtee meille sievoset summat. Tietysti edeskinpäin pysyttelet hyvissä väleissä.
— Kaikki mitä vaan haluat — kaikki olen tekevä hyväksesi, Harry! Mutta Jumalan tähden, meidän täytyy olla varovaisia, sillä Nicodem voi tulla tänne millä hetkellä hyvänsä.
— Kirottu! Ja minä kun kuvittelin mielessäni, että voisimme olla häiritsemättä ainakin tunnin. Sill minulla on jotakin, josta minun on sinulle puhuttava: tässä matkalaukussa on jotakin, josta kaikessa tapauksessa meidän on hetimiten päästävä. En ole uskaltanut viskata pois matkalaukkuani, peljäten, että saatettaisiin minua silmällä pitää.
Mutta eiköhän sinulla täällä ole jotakin paikkaa, minne toistaiseksi voisi kätkeä matkalaukun sisällyksen.
— Onko sinulla siellä sitte jotakin niin hirveätä? kysyi Ninette, katsoen hämmästyneenä vanhaan matkalaukkuun. — Eikös siellä ole vaatteesi? — Voi, mies parka, — näyttää siltä kuin sinulla ei olisi muita vaatteita kuin ne, mitkä nyt ovat ylläsi!
— Siinä olet aivan oikeassa, enkä minä kumminkaan tule aivan tyhjin käsin — katsoppas vaan, minulla on rahoja, kanaseni, pari tuhatta itävaltalaista guldenia, ei mitään vääriä seteleitä, vaan aivan oikeita! —