— Harry, mistä nuo rahat olet saanut? Oletko kenties käyttänyt jotakin tilaisuutta hyväksesi? — Ah, minä tunnen sinun taitavuutesi, eihän sinua ilman aikoja kutsutakkaan Lontoossa taskuvarkaitten kuninkaaksi.
— Tällä kertaa olen tehnyt jotakin enemmän kuin tavallinen taskuvaras, vastasi Harry, samassa kuin hänen kevytmielisyydestä veltot kasvonpiirteensä värisivät mielenliikutuksesta ja saivat ilmeen, joka osotti jotakin kauheata, epämääräistä parrattomassa naamassa. — Kas tässä, kohta käsität, miksi minun täytyy pian hävittää tämä matkalaukku!
Näin sanoen otti hän pienen avaimen taskustansa, vei Ninetten tuolille ja avasi matkalaukun.
Samassa hetkessä kuin laukku avattiin, kirkasi Ninette ja hoiperteli taaksepäin. Jok'ikinen veripisara pakeni hänen poskiltansa, ja hän alkoi kiivaasti vapista.
— Ihmisen pää! huudahti Ninette sitte melkein vaan huulillansa, sillä kurkku kiristyi kauhusta. — Taivaan Jumala, Harry — mitä olet tehnyt? Sinä olet —
— Niin, minä en enää voinut kestää kurjaa elantoani! sai Raven sanotuksi. — Se oli epätoivon teko. Mutta tilaisuus oli otollinen. Minä matkustin tänne Parisista Wienin kautta, ja rautatien asemalla tutustuin vanhaan herraan, joka sanoi hänkin Belgradiin matkustavansa. Hän valitteli minulle, että vaikka oli rikas mies, hänen perheensä sai kumminkin onnettomuutta kokea. Hänen ainoa lapsensa tuotti hänelle paljon surua.
Silloin ajattelin itsekseni; tuolla miehellä on varmaankin mukana pullea lompakko, jonka tulisi olla minun. Ja vaikka oli minulle vaikeata, ostin kumminkin toisen luokan piletin Wienistä—Belgradiin ja astuin samaan vaunuun kuin tuntematon.
No, sitte matkalla se tapahtui. Kuljimme juuri tiheän metsän läpi. Silloin hyökkäsin hänen kimppuunsa, hän ei itseään juuri puolustanut, kauhu lamautti hänet, ja minä sain kuristaa hänet, ilman että hän päästi sanaakaan. Sitte otin hänen arvoesineensä ja peittääkseni kaikki jäljet, sain sen päähänpiston, että leikkasin häneltä pään poikki ja heitin ruumiin ulos vaunun akkunasta. Pään sitävastoin piilotin tähän matkalaukkuun. Ymmärräthän Ninette, että tuo oli oivallinen keksintö, sillä vaikkapa ruumis löydetäänkin, ei koskaan saada selville kuka mies on ollut, eikä kukaan voi tulla siihen käsitykseen, että minä, joka kumminkin nähtiin asemalla miehen seurassa, olisin hänet murhannut.
— Harry, se on oivallista! huudahti Ninette. — No niin, eihän ole varsin helppoa päästä elämänsä läpi, kun ei lasna ole ollut kultakätkyttä siinä maataksensa vain murhataksensa.
— Ha, ha, ompa sinulla hermoja, pikku Ninette! Rauhoitu, tämä on ensimmäinen ja viimeinen murha, minkä olen tehnyt, mutta minun täytyy kohota köyhyydestäni, sillä minä en voisi kauvempaa kestää kerjäläisenä kuljeskelemista.