- No niin, sanoi Nicodem päättävällä äänellä, anna minulle sitte se pieni taskurevolveri, jonka äskettäin annoin sinulle; se on elfenluinen, kallisarvoinen kapine, niin pieni, että sen voi pistää melkein liivinsä taskuun, ja kuitenkin on se hyvin vaarallinen, sillä se on ladattu viidellä patruunalla, mokomakin pahanen.
- Oi Jumalani, huudahti Ninette, kuinka ikävää: enkö ole sitte kertonut sinulle, että minun täytyi lähettää revolveri takaisin asetehtaaseen, joka lähetti sen sinulle. Ajatteles, kun koeammunnassa puutarhassa meni lukko rikki.
- Niin, onpa se todellakin hyvin ikävää, sillä jos sinulla olisi ollut revolveri täällä, niin olisit säästänyt minulta vaivan hankkia, toinen. Niin, sitte ei minulla ole muuta tehtävää, kuin juosta alas palvelijain kerrokseen ja asestaa itseni palvelijain revolvereilla no, neljännestunti on minulla vielä aikaa, lisäsi hän, heittäen silmäyksen kelloonsa — siinä ajassa olen jo takaisin, pikku Ninette, lisäsi hän vakavalla äänellä, joka oli muutoin hyvin harvinaista hänessä, — minä jätän lippaan tänne, vartioi sitä hyvin, rakas pikku tyttöni, elä päästä sitä näkyvistäsi, sillä sinä tiedät, mistä on kysymys ja mitä se sisältää.
- Minun luonani on Serbian kruunu hyvässä tallessa, sanoi ranskatar — mene sinä vaan ja tule takaisin niin pian kuin mahdollista revolverinesi! Oi, olisin toivonut, että sisaresi olisi uskonut tämän vaikean tehtävän jollekin toiselle ja että sinä Nicodem olisit saanut olla luonani nyt — juuri nyt — minä suren itseni kuoliaaksi ikävästä.
Nicodem painoi hänet kiireesti rintaansa vasten, sitte riensi hän ulos revolvoria hakemaan. Jo minuutin kuluttua kuului ääni hänen askeleistaan häviävän puutarhaan, ja Ninette, joka oli hiipinyt ikkunaan ja piiloutuneena uutimen taa, katsoi hänen jälkeensä, tuli pian vakuutetuksi, että hän oli todellakin tullut kadulle ja kulki sitä pitkin.
Seuraavassa silmänräpäyksessä astui Ninette kiireesti pois ikkunasta.
- Harry — Harry, pian tänne matkalaukkuinesi.
Nuolennopeudella kimposi englantilainen pois sängyn alta.
- Sinä olet viekas nainen. Ninette! sanoi hän. Me kaksi sovimme yhteen kuin kaksi omenaa, jotka ovat kasvaneet samalla oksalla. Katso minua, Ninette, sama ajatus, joka minun aivoni täyttää, on juuri kulkenut läpi, sinun kauniin pääsi. Kruunu…
— On kuuluva meille, sanoi Ninette hampaittensa takaa — sinulle ja minulle ja sitte Harry, tulemme me onnellisiksi! Tämän kruunun saat sinä Parisissa, Lontoossa, New-Yorkissa tai jossain muussa maailman kaupungissa muuttaa rahaksi, kun ensin olet ottanut pois kivet ja sulattanut kullan — me tulemme miljoonien omistajiksi, Harry, ja — hyvästi Nicodem Lunjevica, potku hänelle tällä pienellä jalalla, mutta sinä saat jalan, säären, ruumiin — kaikki kaikki, koko Ninetten.