Ranskatar vapisi tämän kovan intohimon purkauksessa, ja rajusti heittäytyi hän vaalean, tanakan miehen rintaa vasten. Tämä tarttui hänen vyötäisiinsä molemmin käsin, nosti Ninetten korkealle lattiasta, niin että hän puolen minuutin ajan liiteli vapaana ilmassa, pyörähti sitte kantapäällään hänen kanssansa, laski hänet alas syliinsä ja suuteli häntä kantaen häntä käsivarsillaan kuin lasta ja painoi hänet rintaansa vasten.
- Päästä minut — päästä minut, Harry, sinähän tukehdutat minut suuteloillasi eikä meillä nyt ole aikaa helliin hyväilyihin, sitte, sitte kun Serbian kruunu on tehnyt meidät onnellisiksi. Nyt täytyy meidän tarttua työhön, muutamien minuuttien kuluttua on tuo turhamainen lavertelija taas täällä.
Kuumeentapaisella kiireellä avasivat he ruskean nahkalippaan, jossa kruunu oli.
- Voitko avata sen, kysyi Ninette rajusti sykkivin sydämin.
- Pikku hupakko, löytyykö lukkoa, jota ei Harry Raven olisi avannut, silloin kun on tahtonut? Ha, ha, englantilainen rikospoliisi tietää parhaiten, että Raven valmistaa hienoimmat tiirikat, joita löytyy, ja tässä on minulla kokonainen kokoelma sellaisia. — Ei se, — eikä se — tuhat tulimmaista, sepä on konstikas lukko, mutta sen täytyy ahtaa perään — ahah, tuossa on avain, jolla on n.s. turkkilaisparta — se sopii, se ottaa kiinni, se avaa lukon — ah, sulje silmäsi, Ninette, sulje silmäsi, sanon sinulle, sillä sinä tulisit sokeaksi, jos näkisit kaiken tämän ihanuuden! Niin, siinä oli pahantekijäin silmäin edessä ikivanha Serbian kruunu, ikivanha, pyhä otsakoriste, joka antoi kuninkaallisen loiston jo Stefan Duschanin päälle, hänen, joka oli suurin kaikista Serbian hallitsijoista. [Stefan Duschan hallitsi 1336-1355. Vuonna 1346 otti hän keisarin arvonimen ja kruunautti itsensä.]
Julkeasti, ahnaasti tarttui Harry Raven kruunuun, nosti sen ylös punaiselta samettityynyltä ja pani sen nauraen päähänsä.
Taskuvarkaiden kuninkaallakin täytyy olla kruunu sanoi hän. — Ha, ha, varkaita olemme me — kaikki, enkä minä taida olla pahin kruunatuista varkaista.
- Minä pyydän, sanoi äkkiä Ninette, joka ihmetellen oli katsonut häneen, äänessä jonkunmoinen levottomuus — lopettakaamme tämä — minä kätken kruunun — sänkyyni.
- Sänkyysi? Ei, armaani. Mutta täällä minun matkalaukussani on se hyvässä tallessa, ja sen hirmuinen sisältö, joka minutkin panee vapisemaan ja josta mielelläni tahtoisin luopua — haa, mikä oiva ajatus — Nicodem Lunjevica, se tomppeli, saa kantaa verisen ihmisenpään Wieniin, katsokoon hän siellä, kuinka pääsee siitä erilleen.
Noin sekunnin kuluessa oli Harry Raven avannut kuluneen matkalaukkunsa, hän tarttui tuon poikkileikatun pään paksuun harmaaseen tukkaan ja veti sen ylös, niin että se silmänräpäyksen ajan viivähti kruunu lippaan kohdalla.