Tukien puolipyörtynyttä Geniata kiiruhti Milan ulos huoneesta samalla vauhdilla, millä hän jo kuuli kattoparrujen ryskivän, merkiksi että ne olivat jo alas syöksymäisillään, ikäänkuin hän olisi ollut tukehtumaisillaan verihöyryistä ja kaikkia jähmettävästä kauhusta, joka kulki läpi rakennuksen huoneiden.
KOLMAS LUKU.
Salaliitto Dragan henkeä vastaan.
Kuningas Milan ja Genia tuskin sanaakaan vaihtoivat, kiiruhtaessaan ulos konakista. Vasta sitte kun he seisoivat Saven rannalla, pienessä kallioiden ympäröimässä lahdelmassa, missä laivuri venheineen odotti Milanin palausta, keskeytti Genia tuskan täyttämän hiljaisuutensa.
— Aleksanteri on siis hukassa? sanoi hän nyyhkyttäen ja kysyvällä äänellä; eikö sitte hänelle löydy mitään pelastusta?
— Ehkäpä vielä yksi… yksi ainoa, vastasi Milan, ja hänen kauniitten kasvojensa yli, joita koristi paksut, mustat viikset, lankesi synkkä varjo.
— Aion käyttää epätoivoista keinoa, sillä sen kautta annan oman kunniani alttiiksi. Mutta, mikäpä isä kysyy kunniaansa, kun hän voi suojella poikaansa sanomattomasta onnettomuudesta? Kuule, Genia! Sinut on kaitselmus valinnut kuninkaan pelastajaksi! Ota tämä kirje — kuningas otti vapisevin käsin povitaskustaan sinetillä lukitun kirjeen ja piti sitä korkealle kohotetussa kädessään — ja kun Aleksanteri huomenna ajaa Draga Maschinin kanssa tuomiokirkkoon, asetu silloin vaunujen tielle, viskaa kirje ja huuda: "Lue tämä, ennenkuin tulet tuon naisen puolisoksi!"
— Jos hän avaa kirjeen, ennenkuin on astunut alttarin eteen, niin ei hän voi ottaa Dragaa kuningattarekseen. Sillä tämä kirjoitus sisältää hirvittävän salaisuuden.
— Salaisuuden! — Oi Jumalani, ettekö voi puhua siitä minulle, kuningas
Milan?
— En, Genia! jatkoi Milan, samassa kuin tumma punastus peitti hänen kasvonsa. Löytyy salaisuuksia, lapsukaiseni, joita semmoisen nuoren tytön kuin sinä olet, ei tule tietää. Sinun täytyy luottaa minuun, Genia. Minä sanon sinulle kumminkin vielä kerran, että tämä kirje antaa Dragalle kauhean iskun; se musertaa hänet varmemmin kuin mikään muu.