— Ja miksi ette itse ole ilmoittanut Aleksanterille tätä salaisuutta?
Syvästi kiihoittuneella miehellä näytti olevan vaikea hengittää, hän peitti silmänsä kädellään ja kuiskasi:
— Sentähden… sentähden etten tahtonut punastua poikani edessä, sentähden että tällä salaisuudella ikiajoiksi kuolettaisin senkin vähän rakkauden, mikä Aleksanterilla vielä saattaa olla minuun.
Kumminkin, vaikkapa niinkin kävisi! Ennemmin menetän poikani kuin näkisin tuon naisen Serbian valtaistuimella!
— Hyvästi nyt, lapseni! Kun olet täyttänyt tehtäväsi, niin käännä piammiten selkäsi tälle onnettomalle maalle! Vanhempiesi täytyy nyt olla kovasti levottomia sinun tähtesi.
— Niin, kyllä he todella ovat, vastasi Genia, samalla kuin hänen silmänsä täyttyivät kyyneleillä — Minä pakenin kotoani eräänä iltana, jolloin vanhempani olivat oopperassa. En mitenkään enää voinut kestää sitä ajatusta, että Aleksanteri tulisi onnettomaksi. Mutta huomenna olen palaava omieni luokse!
Silloin otti kuningas Milan suloisen tytön pään hiljakseen käsiensä väliin ja painoi keveän suudelman Genian puhtaalle, valkoiselle otsalle.
— Monta naista olen eläessäni suudellut, sanoi hän nähtävästi liikutettuna, — mutta en ketään samalla kunnioituksella ja arvonannolla kuin sinua, neitonen — voi hyvin!
Seuraavassa silmänräpäyksessä hyppäsi Milan venheeseen ja huusi laivurille:
— Työnnä vesille! Vie minut takaisin Itävallan onnelliselle rannalle! Jää hyvästi, Serbiani, minua et enää koskaan ole näkevä! Jospa ei koskaan toteutuisi se kirous, joka lepää ylitsesi, oi maa, sinä, jonka oma kuninkaasi pettää — letukan tähden!