Laineet veivät venheen pois.
Kauvan seisoi Genia rannalla ja katsoi etenevää venhettä. Sitte kätki hän Milanin antaman kirjeen povelleen ja kulki kiirreimmiten pimeän peittämiä Belgradin katuja takaisin siihen majataloon, jossa hän oli ottanut asuntonsa.
Paljon ei hänellä ollut rahoja mukanaan. Hänen säästölaatikkonsa, jonka hän tätä tarkotusta vasten oli tyhjentänyt, ei sallinut hänen asua suuremmassa majatalossa.
"Zum Bojaren" niminen ravintola, missä hänellä oli pieni huone, oli hyvin yksinkertainen. Se sijaitsi Tonavalle johtavan kaupunginportin ulkopuolella.
Kuu Genia kolkutti majatalon portille, päästäkseen sisään, näyttäytyi pieni, kyttyrähartiainen mies lyhty kädessä. Tuo oli ravintoloitsija itse, juutalainen Moses Mandelblüt.
Tämä heitti epäilevän silmäyksen Geniaan, näytti sitte hänelle tulta jyrkillä portailla, mutisten harmaassa parrassaan:
— Neiti tulee myöhään kotiin. No, eihän se minua liikuta. Mutta mielelläni näkisin, että vieraani olisivat luotettavaa väkeä.
Genia ei vastannut. Kun hän vihdoinkin pääsi köyhästi sisustettuun huoneeseensa, hengähti hän vapaasti, ikäänkuin olisi päässyt raskaasta taakasta.
Juutalaisella ei ollut aavistustakaan siitä, että hän oli kreivitär.
Majatalon kirjassa luettiin vaan Genia Sandorf, jonka vuoksi
Mandelblüt varmaankin arveli, että hän oli tullut Belgradiin etsimään
kamarineitsyeen tahi puotiapulaisen paikkaa.
Genia ei sytyttänyt kynttilää, sillä kuu loisti huoneeseen ja valaisi sen, jotenka siellä suoriutui ilman valoa.