Hän astui ikkunan luokse, katsellen alas leveätä Tonavata, johon juuri näillä paikoin yhtyi Saven vesi, kulkien merelle saakka.
Äkkiä havaitsi Genia suuren, tumman olennon kulkevan pitkin jokirantaa ja lähestyvän taloa.
Tuo oli mies univormuvaippaan pukeutunut, jonka alta säkenöi miekan kärki.
Nyt mies pysähtyi ja löi hiljakseen käsiään kolmasti yhteen. Silloin kuuli Genia, kuinka aivan hänen huoneensa vieressä ikkuna avautui — joku esine viskattiin ilmeisesti tuosta ikkunasta alas maahan; mies laski jalkansa esineen päälle ja sitte —
Genia peräytyi kauhistuneena taaksepäin, sillä hän näki, kuinka mies kohosi ikäänkuin ilmassa yhä korkeammalle, kunnes oli aivan hänen ikkunansa vieressä.
Kaksi kättä ojennettiin sisäpuolelta tulevata kohti. Nähtävästi hänet vedettiin viereisen huoneen ikkunasta sisään, sillä mies oli äkkiä hävinnyt.
Esine, joka äskettäin viskattiin alas, vedettiin nyt taas ylös.
— Nuoraportaat! lausui hämmästynyt tyttö itsekseen. — Jumalani, täällä on… ryöväreitä… rosvoja! Ei, ei, tuo merkitsee jotakin muuta, jotakin kauheampaa. Oi Jumalani, ensi kerran elämässäni täytyy minun nyt salaa kuunnella, sillä minusta tuntuu, kuin voisi estää hirvittävän teon.
Genia riisui kengät jaloistaan, hiipi sitte seinän viereen, joka tämän tapaisessa majatalossa tavallisuuden mukaan oli laudoista, jotka olivat niin huonosti toisiinsa liitetyt, että Genia polvillaan saattoi nähdä melkein koko viereisen huoneen.
Täten näki hän ihmeekseen kolmetoista upseeria, joukossa harmaapartaisiakin, ahavoituine kasvoineen, istuvan pöydän ympärillä.