Nyt voitte valita, Nicodem Lunjevica, minä annan teille minuutin mietintöajan.
Nuori upseeri oli epätoivon partaalla, hirmuinen kohtalo uhkasi häntä, ainakin oli se häntä hipaissut.
Kuningas Aleksanteri tiesi siis kruunun varkaudesta, Draga oli itse tunnustanut ottaneensa sen.
Oi — ei pitäisi koskaan luottaa naiseen, ei vaikka se olisi oma sisar! He ovat kaikki heikkoja ja epäluotettavia, eivätkä sovi ollenkaan ajamaan suuria asioita.
Mutta kuinka oli kuningas Aleksanteri voinut saada niin pian tiedon varkaudesta? Sitä ei Nicodem voinut saada selville. Mutta siinä asiassahan oli tuhansia seikkoja ja mahdollisuuksia, joita hän ei tällä hetkellä voinut nähdä.
Mutta ei suinkaan hän voinut millään tavoin epäillä mustapartaisen sanojen totuutta. Sillä jo se seikka, että vieras tiesi kruunun varkaudesta, oli vakuutuksena Nicodemille, että joka sana hänen suustansa oli totta.
Hän ei siis enää miettinyt. Ehdotus, jonka kuninkaallinen lanko teki hänelle, oli täysin hyväksyttävä.
Nischissä ilmoittautuisi hän ylipäällikön luona kotiarestiin: eihän se kestäisi monta päivää, sillä varmaan se onnistuisi hänen sisarelleen pian taas tyynnyttää kuningas, eikä hänen karkoituksensa kestäisi sitte niin kauan.
Ja mitä se sitte itse asiassa merkitsi! sanoi Nicodem itsekseen, kiertäen taas häikäilemättömästi punaisia viiksiänsä. — Karkoitukseni ajaksi matkustan kai Pariisiin pikku Ninetteni kanssa ja huvittelen siellä oikein sydämeni pohjasta. Sillä aikaa joutuu koko juttu unohduksiin.
- Herrani, sanoi hän mustapartaiselle salapoliisille, minä olen päättänyt suostua lankoni ehdotukseen. Tässä lippaassa on kruunu, olkaa hyvä ja ottakaa se, tai ehkä te ensin tahdotte tulla vakuutetuksi sanojeni totuudesta — siinä tapauksessa olen valmis avaamaan lippaan.