- Oh ei, ei se sentään ole tarpeellista, vastasi mustapartainen — minä olen varma asiastani. Samalla hetkellä kun te astuitte vaunuun, tiesin minä, että Serbian kuningaskruunu oli tässä lippaassa. Minä otan sen siis huostaani hänen majesteettinsa kuninkaan nimessä ja pyydän vaan, että annatte minulle lippaan avaimenkin.
- Tässä se on, sanoi upseeri, ottaen liivintaskusta pienen taidokkaasti tehdyn avaimen. — Oi, hyvä herra, ette kai sentään pitäne minua tavallisena varkaana, mutta kun niitä löytyy monellaisia seikkoja ja asianhaaroja. — Minä vakuutan teille, että olen toiminut vaan sisareni, hänen majesteettinsa kuningattaren käskystä.
- Minä tiedän kaikki, vastasi vieras ivallisella hymyllä. — Minä tiedän enemmänkin, kuin luulette. Minä tiedän esimerkiksi sen, että teillä oli neuvottelu sisarenne kanssa turkkilaisessa kioskissa konakin puutarhassa; vielä tiedän senkin, että kruunun ryöstämistuuma läksi teistä, herra Lunjevica — mutta, nämähän ovat vaan sivuseikkoja. — Hänen majesteettinsa on kaikessa tapauksessa tyytyväinen minuun, kun minä varhain huomisaamuna lasken kruunun hänen jalkainsa juureen, ja minä vakuutan teille, että sitä vastaisuudessa paremmin vartioidaan.
Näin sanoen otti mustapartainen lippaan, asetti sen vierelleen sohvalle ja johti nyt keskustelun muihin asioihin ja sen teki hän niin tyynellä ja luonnollisella tavalla, kuin ei mitään merkillistä olisi heidän välillään tapahtunut.
Siitä syystä oli Nicodemin pakko jatkaa keskustelua tuon hirmuisen ihmisen kanssa, vaikka hän sisällisesti raivosi.
Varmaankin oli tämä vastenmielinen mustapartainen salapoliisi kuunnellut hänen ja Dragan keskustelua ja sitte tietysti ilmaissut kaikki kuninkaalle.
Mutta kuka oli sitte tämä mies, jota hän ei koskaan ollut nähnyt kuninkaallisessa hovissa?
Kuningas piti siis yksityistä salapoliisia, kenenkään, kuningattarenkaan siitä tietämättä.
Tuhat tulimaista, se Aleksanteri oli viekkaampi, kuin näytti.
Kahden tunnin kuluttua saapui juna Nischin asemalle.