- Sallikaa minun, herra Nicodem Lanjevica, sanoi mustapartainen teeskennellyn kohteliaasti, — sanoa teille hyvästi. Minä lähden junassa tunnin perästä Belgradiin viemään kruunun kuninkaalle.
Mitä teillä itsellänne on tehtävää, sen tiedätte. Minä varoitan teitä kuitenkin vielä kerran, vastustamasta kuninkaan käskyä, — se olisi teidän perikatonne!
- Minä menen ilmoittamaan itseni linnanpäällikölle, mutisi Nicodem. Sitte kumarsi hän pelottavalle miehelle, joka oli vetänyt niin paksun viivan hänen tuumiensa ja aikeittensa yli, ja astui sitte ensimäisenä ulos vaunusta.
Mustapartaisella ei näyttänyt olevan erityisen kiirettä. Hyvin tyynesti astui hän hitain askelin alas vaunusta ja meni, kallisarvoinen lipas kädessään ensi luokan odotussaliin, jossa hän tilasi itselleen hyvän aterian sekä kupin teetä, jonka hän nautti hyvällä ruokahalulla.
Ja samalla kun Nicodem, sielussaan raivoten, happamen näköisenä meni hakemaan linnanpäällikön asuntoa, söi mustapartainen varhaisena aamuhetkenä oivallisen aamiaisen ja oli juuri lopettanut syöntinsä, kun aika oli hänen lähteä junaan, joka vei hänet Belgradiin.
Ollessaan yksin komeasti sisustetussa ensiluokan vaunussa, sai hän kovan naurunpuuskauksen ja sanoi sitte itsekseen.
- Sehän onnistui sinulle mainiosti, Demeter Banjaluki, ha ha ha — sinä olet kohonnut jo kuningas Aleksanterin yksityiseksi salapoliisiksi. Mutta pääasia on, että minun onnistui toteuttaa tuumani ilman verenvuodatusta, vaikka kyllä tuo Lunjevica lurjus olisi ansainnut jonkun muistonaarmun!
Mutta minä luulen kyllä, että se raivo, joka täyttää hänet ja joka käy kerrassaan hirmuiseksi, kun hän saa kuulla, että hän on petetty ja että hän erittäin kohteliaalla tavalla on jättänyt kruunun minulle, on oleva hänelle kylliksi suuri rangaistus.
En koskaan, jatkoi Demeter Banjaluki yksinpuheluaan, ole tehnyt ryöstöä, jossa olisi niin vähän kuin tässä, tarvinnut peljätä seurauksia.
Nicodem Lunjevica on kolme päivää Nischissä ja viipyy siellä ehkä edelleen kolme päivää, joll'ei hän saa kirjettä sisarelta tai kuninkaalta.