Silloin kyllästyy hän asiaan ja palaa Belgradiin, päästäkseen yhteyteen Dragan kanssa. Ha ha, missähän lienee Serbian kuningaskruunu? Hävinnyt, rikottu, sen jalokivet ryöstetyt, eikä kukaan voi sanoa, kuka on rikoksen tekijä.
Hän on kadonnut, kuninkaan yksityinen salapoliisi, hän on kuin maahan vajonnut, ja maa nieleekin hänet, sanan täydessä merkityksessä.
Sillä niin pian kuin minä tulen Belgradiin, riennän minä heti takasin luolaani, minä tahdon näyttää kuningaskruunua tovereilleni, ja sitte he taas luulevat, että Demeter Banjaluki on liitossa itse saatanan kanssa.
Ja nuori tyttökin, joka eilisillasta asti on ollut vieraanani, saa nähdä sädehtivän kuningaskruunun.
Suojelushenkeni, pyhän Demetriuksen nimessä, miksi täytyy minun aina ajatella tuota hurmaavaa olentoa sinisine, viattomine silmineen. Onkohan hän ehkä lumonnut minut?
Ei, ei Demeterin sydän ei voi enää rakastaa, sinne ei pääse mikään hellempi tunne naista kohtaan, se on kuollut, ainakin kaikille hellemmille tunteille, jota ihmiset sanovat rakkaudeksi.
Juna pysähtyi Belgradissa. Demeter Banjaluki otti lippaan käteensä ja astui ulos.
Asemalla seisoi Aza komeassa punaisessa puvussaan. Hän tervehti herraansa kunnioittaen ja otti heti lippaan häneltä. Jokaisen, joka näki heidät, täytyi uskoa, että tässä oli joku hieno herra tullut matkalta ja häntä oli palvelija vastaanottamassa.
Vaihtamatta sanaakaan Azan kanssa ja ylpeällä, itsetietoisella ryhdillä kulki mustain vuorten ryöväri ulos asemahuoneesta ja hävisi palvelijoineen ihmisjoukkoon kaduilla ja kujilla, jotka olivat asemahuoneen ympärillä.
- Oletko vienyt hevoset juutalaisen Mandelblütin luo kuten käskin? kysyi hän Azalta.