- Serbian nimessä — seuraa minua!
Nuori paimen hätkähti, sivunaamion raosta heitti hän levottoman silmäyksen ympärilleen, kuin olisi hän tahtonut tulla vakuutetuksi, ett'eivät ympärillä seisojat olleet kuulleet munkin sanoja. Mutta sitten ei hän vitkastellut, vaan meni kiiruusti erästä pientä huonetta kohti, joka oli juhlasalin vieressä ja silkkiverholla siitä eroitettu.
Sinne katosivat molemmat miehet.
- Me olemme yksin, sanoi nuori paimen. — Näytä nyt minulle oikeat kasvosi, munkki! — Jumalan nimessä, sinun äänesi tuntuu tutulta, jos olet se, miksi sinua luulen, niin — silloin tapahtuu ihmeitä ja merkkejä, silloin kääntyvät kuolleet haudoissansa ja maailman viimeinen päivä on lähellä.
Samassa repäisi munkki naamion pois ja kasvot, jotka tulivat näkyviin, olivat — översti Maschin'in.
Översti oli uhrannut koko partansa, hänen kasvonsa olivat sileiksi ajetut ja harmaa tukkakin oli lyhyeksi leikattu, niin että hänen paras ystävänsä ei olisi tuntenut häntä.
- Seuraa minun esimerkkiäni, Stefan Naumovitsch, sanoi hän liikutuksesta vapisevalla äänellä — ota sinäkin naamio pois, ainakin se, joka sinulla on päällimäisenä, toinen, jonka olet sitonut sielusi eteen, ei paljon hyödytä minun silmissäni, sillä minä tunnen sinut nyt, Stefan Naumovitsch, ja tiedän, että sinä olet pettänyt meidät kaikki.
Stefan ei epäillyt hetkeäkään.
Hän irroitti puolinaamion nauhat ja näytti nyt ystävälle kasvonsa, jotka olivat tummien kiharoiden ympäröimät.
- Ystäväni — översti, puhkesi Naumovitsch lausumaan, ojentaen hänelle molemmat kätensä — oletteko se todellakin te, vai onko se teidän henkenne. Pyhä Jumala, minä surin, minä itkin teitä kuolleena, sillä minä kuulin, kuinka murhaajat ahdistivat teitä ja luulin teidän jo kauvan maanneen kuristettuna Tonavan pohjassa.