Hänet täytyy viedä vankeuteen, kuningas Aleksanteri! Vankilassa hän kyllä avaa suunsa ja tunnustaa meille koko totuuden.
Tehän olette samaa mieltä kuin minäkin, poliisipäällikkö Lazar?
Kun Genia kuuli nämä sanat luuli hän, että häntä uhattiin vankeudella, kun hänelle selvisi että hän sitkeällä vaitiolollaan oli tehnyt itsensä epäluulonalaiseksi tuohon hirmuiseen verityöhön, oman isänsä murhaan, silloin puhkesi hän suonenvedontapaiseen itkuun.
Hän löi kätensä kasvoilleen ja huusi:
- Luuletteko todellakin, että minä olen murhannut isäni? — Minä — isäni, jota niin sydämestäni rakastan? — Ha, kuinka huono te itse olettekaan, kun luulette tyttären voivan tehdä sellaisen rikoksen! Ei, edes pienimmässä porvarikodissakaan voisi syntyä sellainen ajatus, kuin täällä kuninkaan linnassa.
Ja sinä — sinä olet ensiksi lausunut sen, huusi Genia vihlovalla äänellä, syösten Dragan eteen ja tarttuen hänen käsiinsä. — Vaimo, kuinka musta onkaan sinun oma sielusi, kun luulet, että lapsi voisi tappaa oman isänsä eli tietäisi murhasta, eikä sitä koettaisi estää!
Sinä et varmaankaan ole koskaan rakastanut isääsi.
Niin, nyt voin minä käsittää, mitä minulle on sanottu sinusta, nimittäin, että olet mennyt ylpeänä oman äitisi ohi, etkä ole ollut tuntevinasi häntä, kun hän on juopuneena kaatunut sinun kotisi portaille.
Genia parka, nämä sanat, jotka hän lausui inhon ja häpeäntunteen huumaamana, saattoivat nyt hänet perikatoon.
Raivon huudolla repi Draga kätensä pois Genian käsistä.