Kuuvalossa silloin esiintyi olento patsaan takaa ja läheni Stefania.
Se oli kuningatar Draga.
Tähän saakka oli Naumovitsch välttänyt yksinäistä yhteensattumista
Dragan kanssa.
Vaikka hän nyt asui saman katon alla oli hän kumminkin aina osannut niin menetellä, ettei Draga päässyt koskaan lähenemään.
Stefan oli myöskin lujasti päättänyt pelastaa kuninkaan kunnian.
Hän vihasi Dragaa, inhosi häntä yhä enemmän, eikä hetkeksikään unhottanut, miksi oli ruvennut kuninkaan ajutantiksi, nimittäin vartioimaan Dragaa ja muuttamaan kaikki sen pahan, minkä Draga tuotti, hyväksi — sitä varten oli hän konakissa.
Ja nyt — nyt hän näki Dragan äkkiä seisovan edessänsä, tässä yksinäisessä puistossa, paikassa, joka täysin oli uteliailta katseilta suojattu.
Dragan on täytynyt häntä ajaa takaa, sillä ei sattuma häntä suinkaan tänne johtanut, vaan ilmeisesti hänen oma tahtonsa.
— Ole varuillasi! Stefan, ajatteli nuori upseeri. — Hillitse himojasi, jotka kaunotar koettaa sinussa herättää! Älä koskaan unohda, että hän on Serbian paha hengetär, isänmaasi vihollinen.
— Täältä siis pitää sinua etsiä, Stefan Naumovitsch, sanoi kuningatar nuhtelevaisesti, mennessään aivan hänen viereensä. — Kaunis paimen pitää yksinäisyydestä — hän uneksii paimentytöstänsä. Tuo on tosiaankin sangen romantillista, rakas Naumovitsch, mutta samalla epäkäytännöllistä.