— Minä tiedän, Stefan, puhkesi Draga lyhyen äänettömyyden perästä sanomaan, — että sinä kiroot minua, koska minusta on tullut Serbian kuningatar. Minä vakuutan sinulle kumminkin kunniasanalla, että pyrkimykseni ainoastaan on tehdä tämä maa onnelliseksi.
Aleksanteri on heikko raukka. Hänellä ei ole yhtään suurta ajatusta, vielä vähemmän hän kykenee semmoista toteuttamaan.
Jos hän vaimokseen olisi ottanut jonkun prinsessan, — niin saat olla varma siitä, että Serbia olisi mennyt perikatoon.
Minä sitävastoin ohjaan häntä. Minä vaikutan häneen, ja sinä ystävinesi saatte tilaisuuden havaita, että minä rakastan Serbiata.
— Sitä ei kumminkaan vielä ole paljon huomattu, kuningatar Draga! vastasi Stefan. — Mitäpä on tähän saakka tapahtunut —
— Tähän saakka, keskeytti häntä Draga, — mitäpä tähän saakka olisi voitu tehdä? Eikö minun kaikkein ensiksi pitänyt hankkia kuninkaan luottamus puolelleni?
Mutta nyt on se minulla. Ja minä lupaan sinulle pyhästi, Stefan, että minä teen kaikki, mitä kehoitat minun tekemään.
Minä noudatan pienintäkin viittaustasi ja jos tahtoisit, niin voisit sinä hallita Serbiaa minun kauttani!
Sillä sinua yksin minä rakastan, Stefan Naumovitsch, lisäsi hän, pysähtyi ja laski molemmat kätensä hänen olkapäilleen — sinulle yksin kuuluu sydämeni. Kaikkien ajatusteni esine olet vaan sinä! Oi, elä katso minua niin epäillen! Suutele minua, kuten kerran suutelit Dragaasi.
Hän hiipi hellästi hänen luokseen, kietoi pehmoiset käsivartensa hänen kaulansa ympäri. Hän oli niin kaunis, niin hurmaava tällä hetkellä, että kuka mies tahansa olisi langennut.