- Sinä olet minun tulevaisuuteni! huudahti Draga ja ojentaen rukoillen kätensä häntä kohti ja heittäen häneen rukoilevan silmäyksen, jatkoi hän: Stefan, minä en voi elää ilman sinun rakkauttasi! Oi, jos sinä tietäisit, millaiset tuskat repivät sydäntäni, kun ajattelen, että sinä aina olet minua niin lähellä, enkä minä kumminkaan saa vallita sinua!
Stefan, minä teen sinut niin onnelliseksi, kuin nainen ikinä voi tehdä miehen.
Mutta rakasta minua, elä työnnä minua pois!
Uudelleen tarttui Draga hänen käsiinsä ja painoi ne rintaansa vasten.
Stefan tunsi, kuinka Dragan rinta aaltoili ja sydän löi.
- Minä pyydän, teidän majesteettänne, sanoi hän ja äänensä kaikui hiukan epävarmalta — sallikaa minun viedä teidät takaisin linnaan!
Teidän poissaolonne huomattaisiin, enkä minä mistään hinnasta tahtoisi saattaa häpeää kuningas Aleksanterille.
- Ei, elä petä minua, Stefan, keskeytti hänet kuningatar melkein terävällä äänellä. — Sinä et suinkaan kysy Aleksanteria!
Hän ei ole ystäväsi, hänestä ei koskaan tule sinun rehellistä ystävääsi, sillä hän ei ylipäänsä rakasta ketään muuta ihmistä, kuin itseänsä.
Se on jotain muuta, joka äkkiä on tullut meidän väliimme jotain, jota en voi oikein sanoin selittää ja jota vaan aavistan.