- Todistus! Mahdotonta!
- Mutta minulla on se kuitenkin, Milanin itsensä kirjoittama! huudahti nuori upseeri. — Ja nyt tiedät, Draga Maschin, että sinun nuolesi eivät minua haavoita, ei rakkautesi eikä vihasi.
Ja tehkäämme nyt loppu molemmin puolin! Minä olen kuninkaan rinnalla niin kauan kun minua haluttaa. Minä suojelen häntä, ettei hän tee mitään pahaa eikä kärsi sellaista!
Minä olen sinun läheisyydessäsi, Draga, ja voi sinua, jos sinä koetat viekotella Aleksanterin heikkoa luonnetta pahoille teille!
Samana päivänä, jolloin sinä yrität tehdä jotakin Serbian vapautta ja sen laillisia asetuksia vastaan, samana päivänä saa kuningas Aleksanteri tietää, että sinä olet ollut Milanin rakastajatar.
Ja usko minua, Aleksanterin heikkous voi antaa sinulle kaikki anteeksi, mutta ei tätä!
Jos minä avaan hänen silmänsä ja annan hänen nähdä tämän hirmuisen salaisuuden, niin hyljää hän sinut ja sinä saat palata entiseen mitättömyyteesi, josta sinä kiemailullasi olet kohonnut!
Kun Stefan Naumovitsch oli lausunut nämä sanat, jotka näyttivät sattuvan häneen hirmuisella painolla, oli Draga melkein maahan vaipunut.
Nyt ojentausi hän kumminkin suoraksi, jokainen hermo oli jännityksessä, hänen silmänsä säkenöivät ja hillitön intohimo raivosi hänen rinnassaan.
- Se on siis sotaa, jota sinä minulle tarjoat, Stefan Naumovitsch! huudahti hän. — Ystäväksi et tahdo kuningatartasi etkä rakastajaksi, vaan viholliseksi.