Hän ei todellakaan uskonut kuningattaresta mitään hyvää, hän pelkäsi, että Draga voi saattaa Genialle hirmuisen kohtalon.
Hän kääntyi ja kuunteli Dragan askeleita, jotka katosivat pensasten taa.
Stefan ei palannut heti linnaan, vaan kulki edelleen yksinäistä tietä puiston läpi.
Hän ei paljoa välittänyt siitä, mitä oli tapahtunut hänen ja Dragan välillä.
Päinvastoin, hänen sydämensä tuntui keveämmältä sitte kun hän oli antanut Dragalle tuon avomielisen selityksen.
Jo kauan oli hän huomannut, että Draga oli halukkain silmin seurannut häntä ja hän oli vaan hakenut tilaisuutta saada hänelle tunnustaa raju hillitön intohimonsa ja uudelleen tarjota hänelle ystävyyttään.
Nyt oli hänen ja Dragan väli selvä.
Taistelua, oli Draga sanonut. No niin, parempi rehellinen taistelu kuin huono rauha.
Mutta Genia — mitä Geniasta oli tullut? Kerta toisensa perästä palasi tuo levostuttava kysymys Stefanin sieluun, eikä hän kumminkaan kyennyt siihen vastaamaan. Hän ei myöskään salannut itseltänsä, että hänelle tulisi sangen vaikeaksi kuulla nuoren tytön kohtalosta, sillä ainoastaan kaksi ihmistä siitä tiesi, nimittäin Draga ja Lazar, ja nämä kyllä varoivat, ettei vaan valonsäde tunkisi siihen pimeyteen, joka verhosi Genian kohtaloa.
- Rakas paimen — sanokaa minulle, mistä tie menee linnaan.