Nuori tyttö pysähtyi ja alkoi nauraa.
— Kamarineitsyenä — ha, ha, ha — kamarineitsyenä, näytänkö siltä? No, minä en juuri tahdo lausua pahaa kamarineitsyeistä. Niiden joukossa on usein varsin suloisia tyttöjä. Mutta minä olen Helene Lunjevica, kuningattaren sisar!
Naumovitsch suuresti hämmästyi, tämän kuullessansa.
Tuo viaton olento oli siis Dragan sisar! Nyt Stefan muisti nähneensä
Dragan luona valokuvan, joka paljon muistutti tuota tyttöä.
Äkkiä laski hän kätensä Helenen käsivarrelle.
— Neitiseni, sanoi hän kovalla mielenliikutuksella, — minä tosin olen vaan tietämätön paimen parka, mutta uskallanko antaa teille kumminkin hyvän neuvon?
— Tietysti sen saatte tehdä! Sanotaanhan, että paimenet ovat hyvin älykkäitä, kun heillä paimentaessaan on paljon aikaa miettimiseen.
— Minä sanon vaan sen, minkä sydämeni käskee, jatkoi Stefan — ja siksi annan teille tämän neuvon: Helene Lunjevica, matkustakaa mitä pikemmin takaisin Wieniin!
Menkää rouva Lourionin luokse tahi jonnekin muuanne, mutta älkää jääkö tähän taloon! Täällä ette tule saavuttamaan sitä onnellisuutta, mitä toivotte.
Stefan vaikeni. Hän huomasi sanoneensa liian paljon, millään ehdolla hän ei olisi tahtonut alentaa Dragaa tämän sisaren silmissä.