Tämän sanottuansa, nousi hän rappusia ylös, jotka johtivat konakin portille ja oli pian hävinnyt sen sisäpuolelle.
* * * * *
Seuraavana päivänä, kun kuningas Aleksanteri, ajutanttinsa seuraamana oli aikeessa lähteä ratsastamaan, käski Draga puolisonsa hetkeksi tulemaan ylös hänen luoksensa saliin, joka oli nurmiportaitten puolella.
Täällä Draga esitti kuninkaalle Helenen.
Stefan Naumovitsch, joka seurasi kuningasta, seisoi taampana, mutta tunsi heti tuon ihastuttavan olennon, jonka edellisenä iltana oli puistossa kohdannut.
Kuningas syleili sydämellisesti puolisonsa sisarta ja suuteli häntä otsalle.
— Tervetullut, rakas Helene. Taloni on aina oleva teidän tyyssijanne.
Minä rakastan jokaista, joka on lähellä kallista Dragaani.
Mutta, mitä näen — tehän ette ollenkaan ole toistenne näköisiä, vaikka kauniita olette molemmat, ei tosiaankaan luulisi teitä sisariksi.
— Kyllä kai, Aleksanteri, annat anteeksi, että sisareni noin äkkiä hiipi tänne linnaan? huudahti Draga nauraen. Ajatteleppas vaan, että pahankurinen Helene on karannut Wienin pensionistansa, tulee luokseni ja sanoo, että minua on niin ikävöinnyt, ettei ole rauhaa saanut.
Helene heittäytyi punastuen sisarensa rintaa vastaan.