— Suokaa anteeksi, sanoi Draga, sisareni on hiukan hajamielinen ja pikku tyhmeliini.
Lapsi parka on tähän saakka elänyt mitä suurimmassa hiljaisuudessa rouva Lourionin oivallisessa kasvatuslaitoksessa Wienissä, mutta nyt hän pääsi suureen maailmaan.
— Mitä minulla tässä olisi anteeksi annettavata, vastasi Stefan Dragaan katsomatta, mutta sen sijaan yhä tarkastaen Heleneä.
Kuningas kutsui ajutanttinsa ja poistui.
Helene meni ikkunan luo ja katsoi täältä, kuinka kuningas ja Stefan nousivat ratsujensa selkään.
— Ihmeellistä! kuiskasi hän. — Jollen hyvin tietäisi, että hän on lankoni ajutantti, niin uskoisin hänen olevan saman paimenen, joka eilen varotti minua hovista ja sen varjopuolista.
Ihmeellistä on myöskin, jatkoi hän — että niin komealta kuin hän näyttääkin kullankirjaillussa puvussaan, tuo Stefan Naumovitsch, niin kumminkin pidin hänestä enemmän paimenpuvussaan. Mutta, ei, ei, hän se ei ollutkaan, vaan aivan toinen. Tahtoisinpa tietää, saanko tuota toista koskaan nähdä? — Mutta siksi katselen Stefan Naumovitschia ja kuvittelen mielessäni, että hän juuri oli eilinen paimeneni.
YHDESKOLMATTA LUKU.
Kuolleitten saari.
Kaukana Saven ja Tonavan yhtymäkohdan alapuolella noin kahden tunnin rautatiematkan päässä Belgradista laajenee Tonava hirveäksi järveksi.