Mutta itsekukin vastatkoon omasta kohtalostaan.
Tällä hetkellä sysäytyi venhe rannan santaäyrästä vastaan.
Aza hyppäsi maihin, tarttui köyteen ja veti pienen venheen rannalle.
Demeter nosti Milanan venheestä ja auttoi sitte Azaa kätkemään venheen pajupensaisiin, jotka kasvoivat läheisyydessä, ulottaen pitkät, taipuisat oksansa yli vedenpinnan.
— Kuinka kaikki täällä on juhlallisen hiljaista, sanoi Aza. — Kunhan vaan eivät jo olisi menneet levolle. Cyrilla äiti mielellään menee nukkumaan aikaseen ja nousee ylös samaan aikaan kuin kanat.
Tuskin oli Aza lausunut nämä sanat, kun koiran haukuntaa kuului pensaikon takaa.
Sitte tunkeutui suuri, notkea, musta olento pajupensaista, ja perästä syöksyi jättiläismäinen koira miehiä kohti, ilmeisesti hyökätäkseen niiden päälle.
Mutta äkkiä seisoi koira hiljaa, heti iloisesti haukkuen ja hyppäsi
Demeterin jalkojen juureen.
Koira puristi suuren, suipon päänsä mustapartaisen miehen jalkojen väliin, ikäänkuin olisi tahtonut suudella hänen jalkojansa.
Mutta sitte ojentautui uskollinen eläin pitkin pituuttaan, nosti käpälänsä Demeterin olkapäille ja rupesi nuolemaan ja hyväilemään hänen kasvojansa.