Hän meni ikkunan luoksi. Ainakin hän tahtoi nähdä, kuinka Naumovitsch viimeiseksi luisui rappusia alas ja poistui Tonavan rantaäyräälle.
Nyt — nyt viimeinen mies astui ulos ja, seisten tikapuiden horjuvilla nappuloilla katseli varovaisesti joka taholle, ollakseen siitä varma, ettei kukaan häntä huomannut.
Ei, ilma oli puhdasta. Hän laskeutui hitaasti, askel askeleelta. Silloin äkkiä pamahti laukaus ja seuraavassa silmänräpäyksessä huusi joku ääni:
- Ottakaa kiinni varas! Hän murtautui "Zum Bajaren" ravintolaan!
Vahtisotamies syöksyi esiin. Mutta jo oli Stefan Naumovitsch kiivennyt takaisin ja hypännyt ikkunasta sisään. Genia kuuli, kuinka hän sen paiskasi kiinni niin, että ruudut tärisivät ja muutamat vieläpä menivät kappaleiksi.
Seuraavassa hetkessä avasi hän oven, joka johti portaille. Nähtävästi hän aikoi paeta sitä tietä.
Mutta jo kuului portailta korskeita ääniä. Vahtikunnan johtaja huusi juutalaiselle Mandelblütille, että varas oleskeli talossa. Juutalainen, joka hyvin tunsi salaliiton, vakuutti kunniasanallaan, ettei se ollut mahdollista. Hän koetti saada sotamiehet poistumaan. Mutta korpraali oli itsepäinen ja vaati, että talo olisi tutkittava.
Silloin kolkutettiin äkkiä Genian ovelle. Hän vaipui kauhusta alas, kuullessaan äänen sanovan:
— Olkaa armelias! Kuka ikinä asuu tässä huoneessa, laskekoon minut sisään, että saan piilottautua! Minua ajetaan takaa!
Genia lykkäsi rahisevin käsin oven salvan syrjään. Nuori upseeri horjahti hänen huoneeseensa.