Sillä hän ei ole koskaan saava tietää, mitä veriammattia hänen isänsä toimittaa. Muutoin hän minua halveksisi, ja se olisi minulle kauheampaa kuin kuolema.
Äkkiä kuuli hän kepeitä askeleita takanansa, nuoren naisen pää katsahti häneen ja piiloutui hänen kiharoihinsa.
— Pikku pappa, miksi olet noin mietteissäsi? huudahti Sylva. — Odota vielä hiukan, niin Cyrilla muori kohta valmistaa lempiruokasi.
— Rakas lapseni, sanoi Demeter, tarttuen hänen käsiinsä, viedäksensä ne hänen huulillensa, — kuinka onnellinen olisin, jos aina saisin olla luonasi!
- No, miks'et sitte ainaiseksi jää tänne? Mikä sinut sitte niin pian täältä karkottaa, joka kerta kuin tänne tulet?
Raha-asiat! vastaat sinä vaan, kun sinulta kysyn, yhä vaan nuo inhottavat raha-asiat!
Aika oli syödä illallista. Demeter asettui pöydän ääreen. Ruokana oli taikinassa paistettua lampaanlihaa, joka on serbialainen kansallisruoka.
Lisäksi joivat he punaviiniä, joka oli kasvanut Adrianmeren vuorenrinteillä. Ja hilpeästi keskustellen kului aterian aika, niin että rypyt Demeterin otsalta melkein häipyivät. Cyrilla katsoi jonkummoisella ylpeydellä Azaan ja Sylvaan, jotka kerran yhtä aikaa olivat maanneet hänen rinnallansa.
Aterian jälkeen menivät Sylva ja Aza ulos kuun valaisemaan puutarhaan.
— Ja te, herra Demeter, kysyi Cyrilla äiti, ettekö tekin tahdo mennä ulos hetkeksi.