No, tämä sama Szabo oli varhain tänä aamuna luonani "Zum Bojarilla."
Kun hän tulee, täytyy minun heti asettaa hänen eteensä kolme pulloa unkarilaista viiniä. Ne tyhjentää hän ja antaa minullekin lasin. Sitte alkaa hän juoda olutta ja paloviinaa.
Kun hän sitte tuli vähän voiteeseen, kertoi hän minulle jutun, ja minä katson velvollisuudekseni ilmoittaa sen teille, herra poliisipäällikkö. Sillä se koskee herra Nicodem Lunjevicaa ja minä luulen, että hänellä on nyt uusi rakastajatar kiikarissa.
Olette varmaan huomannut, herra poliisipäällikkö, että herra Lunjevica on viime aikoina usein käynyt jahdilla metsissä oikeanpuolisilla Tonavan rannoilla.
Metsävahti tarjoutui seuraamaan häntä, mutta hän sanoi menevänsä yksin, kun se oli hänestä hauskempaa.
Szabo oli levoton, että joku onnettomuus tapahtuisi kuningattaren veljelle, sillä metsässä on karhuja ja susia — ja niin meni hän hänen perässään.
Yht'äkkiä näkee hän herra Lunjevican pysähtyvän ja ampuvan, vaikkei lähellä näkynyt minkäänlaista otusta.
Aha, ajatteli Szabo, hän ampuu, että minä luulisin hänen metsästävän.
Mitä on hänellä sitte metsässä tehtävää, kun ei hän metsästä?
Tämän sai Szabo pian tietää. Sillä herra Nicodem meni alas rantaan, jossa hän otti kiikarin, teki sen pitemmäksi ja pitemmäksi, piti silmänsä edessä ja katsoi vastapäätä olevaan "Kuolleitten saareen", jossa Janitschartornin rauniot kohoavat.
- Sepä oli merkillistä, sanoi Lazar, tämä saarihan on asumaton!