- Luuletteko niin, sanoi juutalainen välinpitämättömästi nauraen — niin minäkin olen luullut.
Szabo, joka oli piilottautunut pensaiden taa rannalla, odotti aivan tyynenä, sanoen itsekseen! Sinä saat nähdä, mitä tulee tapahtumaan, mitä se kuningattaren veli tahtoo katsella kiikarilla.
Eikä kauan viipynytkään, ennenkuin nuori tyttö tuli toisella puolen olevalle rannalle, katsoi ympärilleen joka suunnalle, kuin olisi hän tahtonut tulla vakuutetuksi, ettei kukaan nähnyt häntä, sitte heitti hän pois hameensa — ja, loiskis, heittäytyi veteen, jossa hän pulikoi kuin kala aaltojen leikkiessä hänen mustilla kutrillaan ja hänen valkoinen ruumiinsa sukelsi ylös vedestä kuin — kuinkas se Szabo taas sanoikaan? — kuin lummekukka.
Metsävahti vannoi kuolemansa kautta, ettei hän koskaan ollut nähnyt kauniimpaa tyttöä.
Kasvoja ei hän voinut nähdä, mutta mikä vartalo, mikä vartalo!
- Nyt on tarpeeksi! keskeytti hänet Lazar, jonka veri tämän kertomuksen aikana oli kiivaasti kuohunut ja ääni saanut epävarman soinnun — minä olen teille hyvin kiitollinen, Mandelblüt, kun niin pian annoitte minulle tämän tiedon.
Jahaa, Nicodem Lunjevica hommailee jo uutta! Hm, sitte ovat Ninetten osakkeet alenemassa.
Kaikessa tapauksessa otan minä asiasta paremman selon, sillä jos korkean herrasväen intohimot ovat mukana pelissä, niin silloin ovat he toisen taskussa!
- Niin, todellakin, aivan kuin taskussa! sanoi Mandelblüt, taputtaen kädellään housunsa taskua, kuin olisivat kaikki kuninkaalliset olleet siellä. — Herra Lazar, te olette todellakin viekas mies!
Joka mies ei ainakaan olisi päässyt niin pitkälle kuin te! Teillä on ollut vasta erinomainen onni!