Kun minä ajattelen, mitä te alussa olitte — minähän tunsin jo teidän isänne —
- Hiljaa! kiljasi Lazar hänelle. — Jos vielä sanotte sanankaan, niin annan viedä teidät arestiin!
Te ette ole koskaan tuntenut minua, te ette tiedä mitään minusta, me emme ole koskaan ennen tavanneet toisiamme! —
No, mitä muuta on teidän sydämellänne?
- Minä pyydän tuhannesti anteeksi, mutta minulla on saatavaa kahden kuukauden palkka, 300 francia kuussa, jotka olen saapa siitä, että palvelen poliisia.
Alhaalla kassassa eivät tahdo antaa minulle rahoja. He puhuvat jostain salaisesta tilistä, jolle ne rahat pitää viedä kirjoissa.
- Hyvä! Minä menen itse hakemaan rahoja teille, odottakaa täällä! Mutta minä tahdon ensin panna paperit lukon taa, sillä teidän päähänne voisi pälkähtää mennä niitä tutkimaan.
- Minähän en voi lukea enkä kirjoittaa!
- No, sitte voin minä ehkä jättää teidät yksin tänne, jatkoi Lazar — mutta kuitti täytyy teidän antaa minulle — minä kirjoitan sen.
Hän kirjoitti tunnustuksen ja lykkäsi paperin Mandelblütille, että hän kirjoittaisi nimensä alle.