— Tekö olette, poliisipäällikkö Lazar? kuului naisen ääni koneessa lausuvan. — Onko teille ilmoitettu, että minä, kuningatar, tahdon puhua kanssanne?
— Kuningatar? sanoi Mandelblüt itsekseen ällistyneenä, samassa kuin ilon väristys tuntui hänen ruumiissansa. — Kuningatar Draga — sinä olet todellakin onnen poika, Mandelblüt — näin hyvää tilaisuutta ei minulla toki koskaan ole ollut tulla tuntemaan mitä salaisuuksia kuningattarella ja Lazarilla on keskenään.
Mandelblüt oikasihe pitkin pituuttaan, otti arvokkaan ilmeen, ikäänkuin kuningatar olisi hänet nähnyt, ja huusi teeskennellyllä äänellä:
- Teidän majesteettinne nöyrin palvelija, poliisipäällikkö Lazar seisoo koneen ääressä.
— Oletteko yksin huoneessanne, Lazar? kysyi kuningatar.
— Minäkö yksin — teidän majesteettinne, minä olen yksin, sanoi
Mandelblüt, joka vähällä oli ruveta puhumaan juutalaismurrettansa.
— Minulla on teille tärkeätä ilmoitettavana, kaikui nyt Mandelblütin korvassa. — Te tiedätte ehkä jo, että kreivitär von Sandorf on tullut Belgradiin ja asettunut Hôtel de Parisiin asumaan.
- "Kreivitär Sandorf?" ajatteli Mandelblüt. — Sen nimen kai kyllä tunnen! Niinhän oli sen nuoren tytön nimi, joka asui yön luonani "Zum Bojaren" ravintolassa.
— No, miksi ette vastaa Lazar? — Oletteko vielä telefoonissa? huusi
Draga.
— Kyllä, teidän majesteettinne, minä seison tässä ja kuulen jokaisen sanan, minkä teidän majesteettinne suvaitsee minulle sanoa. Kyllä minä tiedän, että kreivitär asuu täällä Hôtel de Parisissa.