— En luule, herra korpraali, vastasi Genia, olevani velvollinen tekemään Teille tiliä siitä, miksi olen valinnut juuri tämän ravintolan ennen muita. Kumminkin… sulhaseni on vastaava tähän kysymykseen paremmin kuin minä.
Näin sanoen otti hän lampun Mandelblütin kädestä, kohotti sen korkealle ja antoi valon langeta nuoren upseerin vartalolle.
— Kas, sotamies… upseeri? Herra luutnantti, pahoittaa mieltäni, mutta tiedättehän että se on minun velvollisuuteni vahtipäällikkönä: Teidän nimenne!
— Stefan Naumovitsch, kuninkaallisen kaartin luutnantti.
— Mikä asia onkaan Teidät tuonut "Zum Bojaren" ravintolaan?
Stefan ei vastannut, vaan heitti kysyvän silmäyksen Genian kasvoihin.
Viehkeä puna peitti rakastettavan tytön posket; sitte lähestyi hän korpraalia ja kuiskasi vapisevin äänin hänen korvaansa:
— Kuulittehan juuri, herra korpraali, että luutnantti Stefan Naumovitsch on minun sulhaseni. Mutta minun vanhempani vastustavat meidän liittoamme, ja sentähden johti ikävöimisemme meidät tänne.
— Vai on asia sitä laatua, puhkesi korpraali sanomaan hämillään nauraen, siinä tapauksessa ei minulla ole mitään kysyttävää. Siis rakastunut pari… suokaa anteeksi herra luutnantti, että häiritsin Teitä. Hitto ties, missä murtovaras asustaa, jonka me näimme tänne ryömivän; olinpa vähällä ampua hänet, kun hän seisoi nuoraportailla. Mutta kaikki tapahtui niin äkkiä. Herra luutnantti, suokaa anteeksi… mutta, mitä on tapahtunut! Näyttää siltä kuin vasemmasta poskestanne vuotaisi verta!
Todellakin siitä vuoti verta, mitättömästä naarmusta, sillä luutnantin kasvoa oli hipaissut se kuula, jonka korpraali lähetti luultua murtovarasta kohti.