Mandelblüt myöskin kiireimmiten jätti puhelimen, sillä hän oli kuulevinansa Lazarin askeleita rappusilta. Mutta hänen oli vaikea pidättää iloansa.
— Tuo on salaisuus, mutisi hän itsekseen, — josta tulee mynttiä. Pääni oikein tahtoo mennä sekaisin, sillä en oikein tiedä, mitä nyt tekisin.
Ahah, vanha kreivitär Sandorf etsii lastansa ja äiti on varmaankin valmis maksamaan mitä hyvänsä lapsensa löytäjälle.
Samassa aukeni ovi, ja Lazar palasi. Kädessä oli hänellä tukku seteleitä.
— Tässä on teille kuusisataa frangia, sanoi hän juutalaiselle, viskaten setelit pöydälle. — Tosiaankin harmittaa joka kerta kun suoritan teidän palkkanne, sillä mitä teiltä ennen kaikkia odotan, Mandelblüt, sitä ette koskaan täytä.
— Ja mitä sitte on teidän ylhäisyytenne minulta odottanut, jos rohkenen tehdä tällaisen kysymyksen.
— Että jätätte minun haltuuni Mustien vuorten rosvon.
— Jumala on todistajani, huudahti Mandelblüt, äänessä mitä viattomin sointi, että se päivä, jolloin tuon toivomukseni voisin täyttää, olisi elämäni ihanin.
Mutta kuinka voi teidän ylhäisyytenne uskoa, että voisin tämän vaikean asian toimittaa. Enhän minä edes tiedä, kuka Mustien vuorten rosvo oikeastaan on ja missä hän asustaa!
— Kas, älkääpäs teeskennelkö, hyvä ystävä, sanoi Lazar. — Minä tiedän, että te toimitte saman peitteen alla kuin tuo rosvo, ainakin on minulla syytä sitä uskoa. Sillä löytyy ihmisiä, jotka luulevat nähneensä rosvon menneen kerran "Zum Bojaren" ravintolaan.