— Ja jos hän nyt todellakin on luonani ollut — voinko sitte nähdä päältäpäin, mitä väkeä mikin on?
— Minä olen jo teille sanonut, että panen teitä varten pöydälle kymmenen tuhatta frangia silloin, kuin jätätte minulle Demeter Banjalukin.
— Kymmenen tuhatta frangia? — Hirveän suuri summa! mutisi Mandelblüt. — Eikö teidän ylhäisyytenne luule, että minulla on halua ansaita noin suurta summaa?
Mutta minä en tunne Demeter Banjalukia, ja sitä paitsi… on hän kauhea ihminen. Jos hän sitte huomaisi, että minä aion pettää hänet, niin sysäisi hän tikarin rintaani aivan selkääni myöten.
— Sen hän tietysti tekisi, sanoi poliisipäällikkö nauraen. — Te ette myöskään saa olla niin järjetön, että annatte hänen sitä huomata. Mutta menkää nyt, minulla on yhtä toista tekemistä. —
Seis, vielä hetkinen! Onko sihteeri tullut takaisin poissaollessani?
— Sitä en tiedä, teidän ylhäisyytenne, en mitään ole kuullut.
— Eikä täällä ole mitään tapahtunut? Eikö kukaan ole kolkuttanut ovelle?
— Kolkuttanut ovelle? Ei sinnepäinkään, täällä on ollut hiljaista kuin kirkossa.
Ehkäpä teidän ylhäisyytenne nyt sallii minun vetäytyä pois. Tänään on minulla todellakin ollut erinomainen onni, että minulla on ollut kunnia edustaa teidän ylhäisyyttänne. Minä olen ja pysyn teidän ylhäisyytenne uskollisimpana palvelijana Mandelblüt.