Koettakaa saavuttaa päällyshenkilöittenne suosiota, menkää itseenne, katukaa ja rukoilkaa ennen kaikkia, rukoilkaa, niin teitäkin kerran suositetaan armoa saamaan, ja te parantuneena pääsette tästä talosta.
— Minä en koskaan ole täältä pääsevä, vastasi Genia, koettaen pidättää kyyneleitänsä, — sillä minä tunnen, että minun täytyy täällä kuolla.
Minua kohdellaan sydämettömästi ja väärin, ja kaikki, mitä tässä talossa kärsin, ei ole mitään siihen verraten, että minut on syyttä tänne tuotu, että olen mielivallan uhri.
Ei, minä en ole sellainen kuin muut, minä olen tyttö, jolla on kunniansa tallella ja joka, ennenkuin astuin tämän talon kynnyksen yli, en tietänyt mitään siitä inhottavasta, mitä täällä näen.
Minä toivon, rouva kenraalska, jatkoi Genia lujalla äänellä, että minun ainakin sallittaisiin kirjoittaa ja lähettää kirje äidilleni. Tämä on oikeus, jota ette saa minulta kieltää.
Antakaa minulle paperia, kynä ja mustetta, jotta saan äidilleni kirjoittaa!
— Te puhutte minulle äänellä, joka ei minua ollenkaan miellytä. Tuhannen, tässä talossa ei sovi liikoja toivoa. Sitä paitse en ole saanut tehtäväkseni sallia teille tuommoisia oikeuksia.
Palatkaa nyt vartijan kanssa, joka ulkona työhuoneessa odottaa, olkaa ahkera, kuuliainen ja nöyrä, siihen teitä kehotan.
Genia antoi syvästi huoaten päänsä vaipua rinnalleen ja hiipi sitten ovea kohti.
Samassa kuului kolkutusta ovelle, ovi avautui, ja suuri, harmaapäinen mies, puettuna porvarin jotenkin kuluneeseen pukuun, astui sisään.