— Viisituhatta frangia te vaaditte, huudahti hän. — Olkoon niin, ne heti saatte, mutta sitte teidän täytyykin olla minulle avullinen tuomaan tyttäreni syliini.
— Rouva kreivitär, huudahti juutalainen, katse yhtä mittaa rahoihin kiintyneenä, — valmistautukaa kauheata asiata kuulemaan! Minä en sille mitään voi, mutta minun täytyy se sanoa — teidän tyttärenne oleskelee nykyään kuritus — Jumala varjelkoon minua — se on minulle liian vaikeata sanoa, mutta minun täytyy — hän on nyt —
— Mies, älä anna minun kauvempaa maata kidutuspenkillä? huudahti kreivitär vapisevalla äänellä.
— Missä on Genia, missä saattaa hän olla? Armollinen Jumala, minä tuskin enää kykenen kestämään kaikkia koetuksia ja mielenliikutuksia, joita minulle olet pannut!
Niin sanokaa sitte, että kerrankin tulee tuskista loppu!
— Ne loppuvat, rouva kreivitär, luottakaa siihen, sillä tänä iltana saatte taas tyttärenne Genian luoksenne. Tällä hetkellä on hän tosin kuritushuoneella. Kun Mandelblüt oli lausunut nämä sanat, katseli hän kreivitärtä aroilla silmillä.
Mutta se vaikutus, minkä Mandelblüt oli odottanut, nimittäin kauhea tuska ja häpeän purkaus, jäi tulematta siitä yksinkertaisesta syystä, että kreivitär ei käsittänyt, mitä "kuritushuoneella" tarkoitettiin, ainakaan kun samalla oli Geniasta kysymys.
— Kuritushuoneessa! huudahti hän kepeästi vapisevalla äänellä.
— Ahaa, minä huomaan, ett'ette oikein tunne Belgradia! huudahti juutalainen — Ojennuslaitos, kreivitär, on jotain hirmuista, sitä kutsutaan myöskin Harmaaksi linnaksi ja siihen taloon teljetään kaikki huonot ja langenneet naiset Serbiassa.
Nyt kalpeni vanha, harmaahapsinen nainen, hän huudahti ja vaipui tuolille.