- Langenneiden naisten joukossa, lausui hän vapisevalla äänellä — minun Geniani! — Oi Jumala, minun puhdas tyttöni, joka vielä muutamia viikkoja sitte oli kaikkien ylpeys ja ilo. Hänkö ojennuslaitokseen!
Kreivitär riensi hänen luoksensa, sillä se teki hänelle melkein hyvää löytää edes tässä miehessä henkilö, joka tunsi Genian ja saattoi todistaa, ettei hänen tyttäressään ollut mitään pahaa.
- Tehän olette tuntenut Genian, sanoi hän kyynelissään — hän on asunut teidän talossanne, sanokaa itse, oletteko koskaan nähnyt puhtaampaa ja viattomampaa tyttöä?
Miksi te vaikenette? Miksi ette puhu? Laupias Jumala, miksi katsotte niin jäykästi minuun?
— Neiti Genialla oli todellakin eräänä yönä nuori mies luonansa. — Ymmärtäähän tuon hyvin, nuori tyttö tahtoo mennä naimisiin, ja hän ehkä ajatteli, että herra Stefan Naumovitsch oli otettava. Tämä on todellakin pulska mies, se on kateudenkin tunnustettava. Ja niinpä neiti Genia avasi hänelle ovensa, koskapahan he asuivat seinä seinän vieressä ravintolassa. —
Kauhun huuto pääsi kreivittären huulilta ja hänen kasvonsa tulivat kuolonkalpeiksi.
— Ihminen, onneton ihminen! koristi hän kurkustansa. — Mitä te sanotte!
— Te valehtelette, Mandelblüt! Se ei ole totta! Tyttäreni ei mitenkään ollut sinä yönä miehen seurassa!
— Kreivitär, jollette minua usko, niin kysykää häneltä itseltään! Mies on täällä vielä, hänen nimensä on Stefan Naumovitsch ja on kuninkaan ajutantti.
Minä ja vartijapäällikkö tulimme huoneeseen, ja silloin istui Naumovitsch neiti Genian vieressä vuoteella. Ja neiti Genia selitti itse Naumovitschia rakastavansa.