Kreivitär istui hiljaa häpeästä ja mielenliikutuksesta masentuneena.
— Muutoin! Mikä ihme se on, jos kaksi nuorta ihmistä rakastaa toisiansa. Mutta pääasia. Teidän lapsenne on kuritushuoneessa. Hänet on sieltä pelastettava. Ja sentähden olen minä tullut tänne ilmoittamaan, mitenkä hänet voisitte saada sieltä ulos.
— Puhukaa, hyvä herra! sammalti kreivitär, levottomuudesta pidättäen henkeänsä.
— Minä olen tänään, jatkoi Mandelblüt — kuullut telefoonikeskustelun, jossa muuan henkilö, jota en lähemmin uskalla mainita, oli poliisipäällikön kanssa.
Poliisipäällikkö Lazarin asemasta seisoin minä telefoonin ääressä. Kysymyksessä oleva henkilö alkoi silloin puhua Geniasta ja antoi poliisipäällikölle kauhean käskyn, nim. heittää tyttärenne torniin, missä hän ei enää saisi nähdä päivän valoa.
Ei kukaan ihminen asu sillä saarella, missä torni on, tahi oikeammin sanoen, ei kukaan sanota siellä asuvan.
Ja niin antoi sama henkilö käskyn — että minä, s.o. poliisipäällikkö
Lazar, jonka kanssa hän luuli puhuvansa, menisin tänä iltana ottamaan
Genia von Sandorfin kuritushuoneesta.
Siihen vaan tarvitaan, että henkilö, joka ilmoittautuu johtajattarelle, kuiskaa hänelle salaisen tunnussanan, niin neiti kohta jätetään hakijalle.
Tunnussana on: "Päätön mies."
Täten oli Mandelblüt päättänyt puheensa ja suuntasi nyt silmänsä hillittömällä himolla viiteen tuhanteen frangiin, jotka vielä olivat pöydällä.