Stefan Naumovitsch luki vielä kerran kirjeen tarkasti ja hänen kasvonsa synkistyivät.
- Se on selvää, mutisi hän itsekseen — että Genian äiti pitää minua heittiönä, joka on vietellyt hänen tyttärensä ja sitte avuttomana hyljännyt hänet.
Ei, kreivitär, pian saatte tietää, että Stefan Naumovitsch on rehellinen mies, että hän rakastaa teidän Geniaanne ja pyytää teiltä häntä vaimoksensa.
Odottakaa vaan, pian puhutte minulle toisella tavoin, ilolla te syleilette minua, vävyänne, kun Genia ja minä — ehkä jo tänä iltana pyydämme teidän siunaustanne.
KAHDEKSASKOLMATTA LUKU.
Viatonta verta.
Katetut vaunut lähestyivät kuritushuonetta, kun Belgradissa Pyhän Mikaelin kirkon kello löi yhdeksän. Syysilta oli pimeä. Vielä edelliseen päivään saakka oli mitä kaunein ja valoisin päivä vallinnut koko Serbiassa. Mutta nyt oli äkkiä synkkiä pilviä kohonnut etelässä, ja Adrian mereltä puhalsi vinkuva tuuli yli maan.
Belgradissa oli mitä kamalin ilma, niin että mielihyvällä pysyttelihe huoneessa. Mutta kaksi miestä, jotka olivat katetuissa vaunuissa, jotka nyt kuritushuonetta lähestyivät, oli kumminkin uskaltaneet lähteä ulos.
He kun olivat lähteneet pelastamaan hädässä olevata viatonta olentoa, vapauttaakseen hänet alentavasta ja peljättävästä ympäristöstä.
Vaunuissa istuivat Stefan Naumovitsch ja eversti Maschin.