Hän painoi revolveria, mutta samassa silmänräpäyksessä, kun hänen sormensa painoi liipasinta, sai hän kiväärinvarresta semmoisen iskun käsivarteensa, että se putosi alas aivan herpautuneena.
Samassa näki eversti Maschin pitkän, voimakkaan miehen sukeltavan eteensä, miehen, joka oli tarumaisessa puvussa. Hänen silmänsä säkenöivät kamalasti ja hänen mustan parran ympäröimillä kasvoillaan paloi kaksi punaista pilkkua, jotka olivat ankaran mielenliikutuksen merkkinä.
- Olipa onni sinulle, huusi mustapartainen hänelle, ettet satuttanut häneen! Sillä jos luotisi olisi sattunut, niin olisin minä lyönyt sinut kuin koiran.
- Takasin, sanon minä, eläkä yritäkään seurata häntä! Sillä tiedä, että minä olen Demeter Banjaluki, Mustain vuorten ryövärikuningas.
Tuo hirmuinen nimi ei ollut vaikutustaan tekemättä itse eversti
Maschiniinkaan. Hänkin kauhistui sitä hetkeksi.
- Demeter Banjaluki! änkytti hän ihmetellen, Mustien vuorten ryöväripäällikkö.
Tuo kauhea nimi ei voinut olla tekemättä vaikutustansa vieläpä eversti
Maschiniin.
— Demeter Banjaluki! päästi hän kummastuneena, tuijottaen häneen. Samassa hän unhotti kovan tuskan, minkä isku hänessä oli synnyttänyt. — Armelias Jumala, tuo rosvo, jota Serbian poliisi niin innokkaasti on etsinyt — täällä? Mitä syytä oli hänellä sekaantua tähän asiaan? Miksi oli hän Stefanin vihamies? Miksi hänen kuulansa oli sattunut tuohon onnettomaan?
Tästä tulisi eversti Maschinin heti saada selvityksen.
Demeter Banjaluki ei näyttänyt ollenkaan kiirehtivän pakenemaan, tehtyänsä hirvittävän verityön. Pitäen ladattua kivääriä edessänsä, sanoi hän eversti Maschinille: