— Lue tämä, kuningas Aleksanteri, niin ei Draga Maschin koskaan ole tuleva sinun puolisoksesi!
Genian huuto oli musiikin pauhatessa jäänyt kuulemattomaksi. Mutta Draga oli kaikkea tarkastavilla silmäyksillään huomannut paperin, kun se putosi hänen jalkojensa juureen; äkkiä hän kumartui ja otti kirjeen.
Hän ehkä aavisti, että tuo oli viimeinen varotus, minkä kuningas Milan oli antanut toimittaa pojalleen, jonka tähden häntä pelotti, sillä hän tunsi Milanin salaisuuden. Vapisevin käsin avasi hän kuoren ja suuntasi silmänsä kirjeessä muutamiin harvoihin riveihin, silloin — äkillinen kalpeneminen, nykäys taaksepäin kauhusta ja huudahdus — sitte tarttui Draga kuningas Aleksanterin käteen ja veti hänet aivan kiinni itseensä.
— Kas tässä, lue! sammalti Draga. — Salaliitto minun henkeäni vastaan — Naumovitsch, Mischitsch, Maschin — matkalla kirkkoon aikovat he murhata minut! Nicodem, veljeni, kuule, mitä kuninkaalla on sinulle sanomista!
Aleksanteri oli harhailevin katsein lukenut kirjeen; pani sen sitte kokoon ja jätti Dragalle. Sitte hän oikasihe ja sanoi hiljaa Nicodemille:
— Stefan Naumovitsch… hän seisoo tuomiokirkon rappusten vieressä — mene heti ja vie hänet vangittuna linnoituksen johonkin kellariin, samoin eversti Maschin, Mischitsch — lyö ne rautoihin — sitte kaikki muut vihkimisen jälkeen.
Nicodem Lunjevica pidätti hevosen ohjakset, nauroi ilettävästi ja sanoi:
- Luota minuun, kuninkaallinen lankoni, minä kyllä täsmälleen toimitan sinun käskysi… — Ha, Stefan Naumovitsch, tuskinpa hänen olisi saattanut paremmin käydä; eversti Maschin — olenhan minä sanonut, että hän saisi minulta palkkansa — ajakaa hitaasti kirkkoon, sillä väliin kaikki toimitetaan.
Lunjevica kannusti hevostansa, joka kiiti täyttä laukkaa.
Hitaasti lähtivät kuninkaalliset vaunut liikkeelle, kulkien moninkertaisten rivien välitse, jotka innostunut väkijoukko muodosti.