- Kiväärit valmiina! kuultiin ylijahtimestarin huutavan.
Draga innostui innostumistansa, päinvastoin kuin mikä oli kuningas
Aleksanterin laita, jota tämä näytelmä näytti varsin vähän huvittavan.
- Minä toivon, sanoi Draga innostuneena, että joku karhuista hyökkää päälleni!
Kyllä sen pian maahan kaataisin.
Onpa toki ihana ajatus, että ihminen, joka ruumiin voimiltaan ei vedä vertoja tuollaiselle pedolle, kumminkin kykenee sen pitemmän matkan päästä tappamaan.
— Mutta jos nyt käsi vapisee? sanoi kuningas Dragalle, jota hän tuskin saattoi eroittaa välissä olevan savupatsaan tähden.
— Vapisee? — Minun käteni ei koskaan vapise, kun otan eläimen hengiltä.
Se ei edes vapisisi, jos minä —
Hän ei lausunut ajatustansa kokonaan, vaan puri huulet yhteen, kuin jos jo olisi liian paljon sanonut, liiaksi paljastanut luonteensa kuninkaalle.
— Draga — Draga, — missä olet? huudahti kuningas.
— Missäkö minä olen, rakas ystävä, etkö sitte minua enää näe. Minä aina näen kuninkaani, vaikkapa hän olisi syvimmässä —