Silloin näki Draga terävillä silmillään, että hevosen ja miehen peto kaatoi allensa.
Metsästysseurue hajaantui eikä kukaan ajatellut auttaa onnetonta, joka makasi pedon alla ja välttämättömästi joutuisi pedon saaliiksi.
Kuka tuo onneton oli, sitä ei edes Draga silloin kyennyt eroittamaan. Mutta rohkea kun oli, pysähtyi hän yksin paikalle, kun kaikki muut pakenivat.
Hän kannusti hevostansa ja lensi onnettomuuspaikalle. Draga näki nyt, mitä kauheata tässä tapahtui. Siinä makasi ylijahtimestari Granzow maassa. Karhut olivat iskeneet kyntensä hevosen kurkkuun. Granzow oli lentänyt satulasta ja makasi nyt muutaman metrin päässä siitä paikasta, missä karhu repi hevosta.
Onneton ylijahtimestari ei uskaltanut nousta pystyyn, peljäten herättävänsä karhujen huomiota. Ehkä olikin parasta, että hän hetkisen makasi liikkumattomana, sillä paitsi jättiläismäistä naaraskarhua näkyi luolan suulla vielä neljä muuta karhua, ja viisi karhua ajoi pakenevata metsästysseuruetta takaa.
Karhut, joitten ylijahtimestari oli luullut olevan varsin pieniä ja nuoria, olivat jo monen vuoden vanhoja ja kylliksi vanhoja hyökkäämään ihmisten päälle sekä asettumaan kiivaaseen vastarintaan.
Aukon läheisyydessä ei ollut ketään muuta ihmistä näkyvissä kuin Draga ja Granzow.
Draga ei menettänyt aikaa. Hän tähtäsi ja laukasi. Vaikka hän ampui erittäin tarkasti, kohtasi hänen kuulansa kumminkin vain karhun selkää eikä ollut kuolettava.
— Paetkaa, teidän majesteettinne, paetkaa! huusi Granzow Dragalie. — Se on naaraskarhu, vaarallisin kaikista.
Mutta pako oli liian myöhäistä. Dragan täytyi valmistautua taisteluun naaraskarhun kanssa. Sillä kun karhu huomasi uuden vastustajansa, jätti se heti rauhaan kuolleen hevosen, jonka veristä lihaa se par'aikaa himokkaasti nieleskeli, ja hyökkäsi hirvittävästi kiljuen kuningattaren hevosta vastaan.